Gliooman hoito kehittyy monialaisella yhteistyöllä
Tärkein tieto
Gliooman hoito on kehittynyt viime vuosina jokaisella osa-alueellaan.
Neuropatologia tarjoaa perusteet hoitovalintojen monipuolistumiselle.
Leikkaus- ja sädehoitotekniikat ovat tarkentuneet neuroradiologian kehityksen olennaisella tuella.
Solunsalpaajahoito on vakiinnuttanut paikkansa ja laajentanut käyttöaluettaan.
Elämänlaadun parantamiseksi voidaan seurannassa tehdä enemmän. Hoito on monivaiheisempaa potilaiden voinnin kohennuttua hoitojen täsmentymisen myötä.
Hoito onnistuu parhaiten moniammatillisena eri erikoisalojen yhteistyönä.
Alan kehitys näyttää heijastuvan hoitotuloksissa, esimerkiksi huonoennusteisen glioblastooman mediaanielinaika on pidentynyt 6:sta 10 kuukauteen Husin neuro-onkologisen ryhmän toiminnan aikana.
Yli 15-vuotiailla todetaan Suomessa vuosittain noin 800 aivokasvainta, joista hieman alle puolet on glioomia. Glioomat ovat aivojen tukisolujen kasvaimia, jotka pahanlaatuisuusluokaltaan (gradus) vaihtelevat yhdestä neljään. Ne ovat ennusteeltaan kirjava joukko kasvaimia kuitenkin niin, että…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



