Hyvin toimiva perhe
Ihmisen psyykkiseen ja somaattiseen oireiluun vaikuttavat hänen ruumiin- toimintojensa lisäksi hänen tärkeät ihmissuhteensa ja erityisesti näissä tapahtuvat muutokset. Perheen kehitysvaiheen tai perherakenteen muuttuessa riski oireilla kasvaa. Artikkelissa esitetään perinteisen ydinperheen sekä yksinhuoltaja- ja uusperheen kehityksellisesti kriittiset jaksot ja niihin liittyvät tehtävät. Lääkärin on ongelmallisissa tapauksissa syytä laajentaa näkökulmaansa ja selvittää, kuinka hyvin potilas on selvinnyt perheen kehitysvaiheen mukaisista tehtävistä. Suorittamatta jääneen tehtävän tekeminen saattaa vähentää potilaan oireilua ja siten tukea muuta lääketieteellistä hoitoa. Hyvin toimivaa perhettä voidaan kuvailla muutamin perherakenteesta ja kehitysvaiheesta riippumattomin kriteerein. Mitä useampi niistä täyttyy potilaan perheessä, sen paremmin perhe toimii ja tukee siten oireilun vähenemistä.
Hyvin toimiva perhe voi olla rakenteeltaan millainen tahansa, kunhan sen jäsenet ovat yleensä tyytyväisiä ja onnellisia, kokevat yhdessäolon turvalliseksi, saavat tukea ja rohkaisua toisiltaan ja voivat toteuttaa toiveitaan yhteisten sopimusten mukaisesti. Tämän lisäksi perheenjäsenet eivät saa…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



