Kampylobakteeri-infektiot Suomessa
-Kampylobakteerit ovat olleet jo muutamia vuosia Suomessa selvästi yleisempiä taudinaiheuttajia kuin salmonellat. Broilereita on perinteisesti pidetty erittäin tärkeinä kampylobakteeritartunnan riskitekijöinä. Kotimaisista broilerkasvatuseristä kampylobakteereita kuitenkin löytyy harvemmin kuin monissa muissa maissa.
-Kampylobakteeritapausten huippu ajoittuu Suomessa heinä-elokuuhun. Suomessa on myös todettu useampia laajoja juomaveden välityksellä levinneitä kampylobakteeriepidemioita loppukesällä ja alkusyksynä. Kampylobakteerien vähentynyt herkkyys fluorokinoloneille on merkittävästi lisääntynyt viime vuosikymmenen alusta lähtien. Fluorokinoloniresistenssiä esiintyy kuitenkin lähes yksinomaan kannoissa, jotka on eristetty potilaista ulkomaanmatkan jälkeen.
-Kantojen herkkyys makrolideille on kuitenkin pysynyt hyvänä. Kampylobakteeri-infektio on merkittävä reaktiivisen artriitin laukaisija.
Kampylobakteerit on tunnettu merkittävinä ihmisen taudinaiheuttajina vasta reilun neljännesvuosisadan ajan (1). Epävirallisten raporttien antamaa tietoa suomalaispotilaiden kampylobakteeritartunnoista on saatavilla jo 1980-luvun alusta lähtien (2). Kansanterveyslaitoksen ylläpitämään…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



