Käytännön psykoedukaatiota psykoosipotilaan perheelle
Tärkein tieto
Psykoosin syntyä selittävä haavoittuvuus-stressimalli on käytännössä osoittautunut työvälineeksi, jonka avulla potilaan sairastumista voidaan käsitellä yhdessä perheen kanssa ja lisätä näin tietoa, ymmärrystä ja selviytymiskeinoja.
Psykoosialttiudessa on todennäköisesti kyse stressille alttiista keskushermostosta, joka stressin seurauksena tulkitsee informaatiota psykoottisella tavalla.
Haavoittuvuus-stressimallin työstämisen tavoitteena on, että potilas löytää uudella tavalla omia vahvuuksiaan ja myös muita keinoja, joilla pystyy paremmin hallitsemaan stressiä ja välttämään sitä.
Sosiaalinen ympäristö, jossa on ymmärtämys psykoosin luonteesta, toimii oireilulta suojaavana. Psykoedukaatiolla voidaan erityisesti perheen mukana ollessa vähentää psykoosin uusiutumista. Lääkehoito ja perheelle suunnattu psykoedukaatio on tehokkaampaa kuin lääkehoito yksin.
Psykoosissa ihmisen todellisuudentaju on vakavasti häiriintynyt, mikä voi ilmetä mm. aistiharhoina tai harhaluuloina ja varsin monimuotoisina oirekuvina. Psykoosiin sairastuminen vaikuttaa voimakkaasti sekä potilaiden että heidän omaistensa elämään - voidaan puhua inhimillisestä katastrofista…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



