Lehti 25: Katsausartikkeli 25/1996 vsk 51 s. 2465

Kehitysvammaisuuden syyt on tärkeää selvittää

Kehitysvammaisuuden diagnosointiin ja syytaustan selvittämiseen on saatu viime vuosikymmeninä paljon uusia työvälineitä. Vammaisuuden syiden tuntemus on tärkeää monella tasolla: Hoitomahdollisuudet, liitännäissairauksien ennakoiminen ja ennusteen summittainen arviointi auttavat kehitysvammaisen kuntoutuksessa. Elämän kokonaisjärjestely perustuu etiologian tuntemukseen. Perinnöllisyysneuvonta ja väärien epäilyjen oikaiseminen tiedon avulla tukee perhettä, ja epidemiologinen tieto on pohja palvelujen suunnittelulle. Tiedon karttuessa on avautumassa myös uudenlaisia hoitomahdollisuuksia.

Maija Wilska

Tieto kehitysvammaisuudesta voi kohdata perheen lapsen kehityksen eri vaiheissa. Yleisin etiologialtaan yhtenäinen syy, Downin oireyhtymä, todetaan jo synnytyslaitoksella, ja ensi tieto annetaan vanhemmille ennen kuin he ovat ehtineet iloita terveestä lapsesta. Keskosten tai neonataalivaiheen…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat