Koululaisen pituuskasvun ja puberteettikehityksen arvioiminen
Terveidenkin lasten ja nuorten pituus, kasvunopeus ja puberteettikehityksen aikataulu vaihtelevat suuresti. Normaalivaihteluun mahtuva pituuden tai puberteettikehityksen poikkeama voi olla asianomaiselle itselleen arka paikka, jolloin tarvitaan keskustelua sekä informaatiota tilanteen normaaliudesta.
Puberteettivaihe vaikuttaa oleellisesti kasvunopeuteen, ja perimä vaikuttaa merkittävällä tavalla sekä kasvuun että puberteettiin.
Koululääkärin tärkeimpiä tehtäviä on löytää eri tavoin kasvavien ja kehittyvien lasten ja nuorten joukosta ne, joiden keskiverrosta poikkeavan kasvun tai puberteettikehityksen taustalla on jokin sairaus tai häiriö.
Koululaisen kasvun arvioimisen edellytykset ovat tarkkoihin mittauksiin perustuva kasvukäyrä, puberteettistatuksen määritys sekä tieto vanhempien pituuksista ja puberteettiaikatauluista. Kasvun normaalit vaiheet on syytä tuntea.
Suomalaiset kasvukäyrät uudistettiin vuosina 2010-2011 (1). Tarvetta käyrien uudistamiseen oli mm. siksi, että väestön aikuispituus on ajan myötä lisääntynyt ja murrosiän kasvupyrähdys varhaistunut. Kaikkien terveydenhuollossamme käytettävien kasvukäyräsovellusten päivittäminen uuden…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



