Maitoon liitetyt vatsaoireet johtuvat monista syistä
Tärkein tieto
Aikuisten lehmänmaidon käyttöön liittyvät suolioireet johtuvat useimmiten laktoosi-intoleranssista, jossa suolen laktaasientsyymin aktiivisuuden vähentyessä maidon laktoosi ei imeydy.
Varhaislapsuuden välitön lehmänmaitoallergia tavallisesti paranee. Vaikka pienten proteiinimäärien sieto on saavutettu, kouluiässä voi ilmetä viivästynyttä suolioireilua. Tautiin liittyy puolustusvasteen paikallinen aktivoituminen suolessa.
Maito-oireita epäilevien nuorten suolioireet johtuivat tuntemattoman syyn aiheuttamasta suolen puolustusvasteen aktivoitumisesta.
Koululaisten suolioireiseen maitoallergiaan liittyy suolen tulehdusmuutoksia ja imukudoslisää.
Suomen väestöstä 17 prosentilla on hypolaktasia, jossa maitosokeria pilkkovan laktaasientsyymin aktiivisuus vähenee iän myötä.
Aikuisten itse maitoon liittämät oireet voivat johtua imeytymättömistä hiilihydraateista. Esimerkiksi kevyttuotteissa käytetyt kuitulisät voivat aiheuttaa joillekin henkilöille laktoosi-intoleranssin kaltaisia oireita.
Oireiden syy voi olla tuntematon. Olemme kuvanneet puolustusvasteen aktivoitumista oireilijoiden suolessa. Maito ei kuitenkaan aiheuttanut oireita näille potilaille.
Ruoansulatuskanava ja puolustusjärjestelmä kohtaavat suunnattoman määrän vieraita proteiineja ja patogeenejä tasapainoillessaan ravintoaineiden imeytymisen ja haitallisten aineiden imeytymisen estämisen väillä. Ruokaa kohtaan esiintyvät reaktiot ovat usein sekoitus monenlaisia mekanismeja ja…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



