Lehti 34: Katsausartikkeli 34/1997 vsk 52 s. 4011

Milloin vanhus tarvitsee unilääkettä?

Vanheneminen muuttaa unta ja nukkumistottumuksia, mutta unen laatu ei välttämättä huonone. Yleisin unihäiriö on unettomuus: siitä kärsii toistuvasti noin 12 % vanhuksista. Erityisesti iäkkäät naiset ja vanhainkodissa asuvat käyttävät runsaasti unilääkkeitä. Unihäiriön taustalla olevat syyt pitäisi selvittää sitä perusteellisemmin, mitä pitempiaikaisesta ongelmasta on kyse. Nukkumiseen liittyvien tapojen korjaaminen tulee aina liittää hoitoon. Lääkehoidossa on otettava huomioon iän myötä tapahtuvat farmakokinetiikan muutokset ja vanhenevan elimistön herkkyys unilääkkeille. Pienet aloitusannokset, lyhyet hoitoajat ja lääkityksen jatkuva arviointi ovat hoidon kulmakiviä. Lääkkeen tarkoituksenmukaiseen antoajankohtaan on kiinnitettävä huomiota erityisesti vanhainkodeissa ja parasta olisi, että unilääkkeitä annettaisiin vain tarvittaessa.

Maaria Seppälä

Huono uni ja lisääntyneet unihäiriöt on tavattu littää vanhuuteen (1,2,3), mutta toisaalta epidemiologisissa tutkimuksissa suurin osa vanhuksista ilmoittaa nukkuvansa ainakin kohtuullisesti (4,5). Ikääntyminen sinänsä ei välttämättä huononna unta, vaan syynä ovat krooniset sairaudet ja huono…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat