Lehti 26: Katsausartikkeli 26/1996 vsk 51 s. 2597

Mitä ovat psykosomaattiset häiriöt - vai onko niitä enää?

Käsitteellä psykosomaattinen häiriö on ollut useita eri merkityssisältöjä. 1900-luvun alussa psykosomaattisina pidettyjen sairauksien määrä oli hyvin vähäinen. Sittemmin sanan psykosomaattinen merkitys on väljentynyt ja koko käsitteen psykosomaattinen häiriö mielekkyys on kyseenalaistettu. Kaikkien sairauksien diagnosoinnissa, tutkimuksessa ja hoidossa on tärkeää ottaa huomioon niin somaattiset, psyykkiset kuin sosiaalisetkin tekijät. Vuoden alussa voimaan tulleessa tautiluokituksessa on joitakin häiriöitä, joihin nimike psykosomaattinen edelleen sopii. Ne ovat mielenterveyden häiriöitä, joiden oirekuva on kokonaan tai lähes kokonaan somaattinen. Käytännön lääkärin pitää tunnistaa psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden osuus näissä häiriöissä.

Matti JoukamaaMinna Koskinen

Psykiatria oli historiallisesti varsin pitkään erillään muusta lääketieteestä. Sen vuoksi kiinnostus psyykkisten ja somaattisten tekijöiden yhteyksiin heräsikin vasta viime vuosisadalla. Sanaa psykosomaattinen käytti ensimmäisen kerran tutkija nimeltään Heinroth 1800-luvun alkupuolella (1).

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat