Miten tunnistat hengenvaarallisen vaikean sepsiksen
Tärkein tieto
Sepsiksen oireet vaihtelevat; taudinkuva infektiofokuksineen voi olla selkeä, toisaalta tauti voi ilmetä kuumeettoman potilaan epämääräisinä oireina. Potilaan ollessa huonokuntoinen tulee aina muistaa epäillä infektiota ja siten vaikeaa sepsistä oireiden taustalla.
Vaikean sepsiksen varhainen tunnistaminen on tärkeää, jotta infektionäytteet saadaan otetuksi, asianmukainen mikrobilääkitys aloitetuksi ja tavoitteellinen hoito käynnistetyksi varhain.
Keuhkoinfektio tai intra-abdominaalinen infektio ovat todennäköisimmät vaikean sepsiksen aiheuttajat. Veriviljelypositiivisia sepsiksiä aiheuttavat eniten grampositiiviset bakteerit.
Potilas tulee ohjata viipymättä sellaiseen hoitopaikkaan, jossa pystytään elinhäiriöiden riittävään valvontaan ja hoitoon (tehovalvonta tai tehohoito).
Finnsepsis-tutkimuksen perusteella Suomessa arvioidaan olevan vuodessa 1 400-1 500 tehovalvontaa tai tehohoitoa vaativaa aikuisten vaikeaa sepsistä tai septistä sokkia (1). Vaikean sepsiksen esiintyvyyden on ennustettu lisääntyvän jopa 1,5 % vuodessa (2), pääosin väestön vanhenemisen vuoksi.
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



