Lehti 17: Katsausartikkeli 17/2017 vsk 72 s. 1073 - 1079

Muistihäiriöpotilaan kognition tutkiminen – muutakin kuin MMSE

•Normaaliin vanhenemiseen voi kuulua muistin heikkenemistä, jolla ei ole vaikutusta toimintakykyyn arjessa.

•Lievään kognitiiviseen heikentymiseen liittyy tavallista ikääntymistä merkittävämpi tiedonkäsittelyongelma, josta voi olla haittaa varsinkin työelämässä.

•Muistisairautta epäiltäessä suositellaan käytettäväksi CERAD-seulontatutkimusta.

•Etenevät muistisairaudet voidaan erottaa toisistaan neuropsykologisen suoritusprofiilin mukaan.

•Neuropsykologinen tutkimus on aina tarpeen lievissä muistioireissa, työikäisten tutkimuksissa ja silloin, kun tarvitaan kannanotto työkykyisyyteen, ajokykyyn ja oikeustoimikelpoisuuteen.

Satu WinqvistVirpi Moilanen

Jopa joka kolmas yli 65-vuotias ilmoittaa kokevansa muistioireita arjessa (1). Noin 200 000 suomalaisella tiedonkäsittelytoiminnot on todettu lievästi heikentyneiksi, ja 100 000 kärsii lievästä ja 93 000 vähintään keskivaikeasta muistisairaudesta (2). Uusia muistisairaustapauksia ilmaantuu…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat