Näkövammaisuus 1990-luvulla
Maailman terveysjärjestö on julkaissut vuoden 1994 lopussa katsauksen maailmanlaajuisesta näkövammaisuustilanteesta. Sokeita tai syvästi heikkonäköisiä arvioitiin olevan 38 miljoonaa. Ensi kertaa on esitetty arvio myös lievemmin näkövammaisten eli heikkonäköisten lukumäärästä: heitä on 110 miljoonaa. Runsaat 80 % syvästi heikkonäköisistä asuu kehitysmaissa. Tärkeimmät sokeuden syyt ovat edelleen harmaakaihi, trakooma ja glaukooma, mutta diabeettinen silmäsairaus ja ikääntymiseen liittyvä keskeisen verkkokalvon rappeuma ovat lisääntyvä ongelma. Varhaislapsuuden tärkein syvän heikkonäköisyyden aiheuttaja on A-vitamiinin puutteen ja aliravitsemuksen aiheuttama kseroftalmia ja keratomalasia. Ilman huomattavia ponnisteluja näkövammaisten määrä lisääntyy lähivuosikymmeninä, koska vanhusväestön osuus sekä länsimaissa että kehitysmaissa kasvaa. Jo nyt syvästi heikkonäköisistä puolet on 60 vuotta täyttäneitä. Vuonna 2020 arvioidaan 60 vuotta täyttäneitä syvästi heikkonäköisiä olevan 54 miljoonaa, ja heistä 50 miljoonaa asuu kehitysmaissa.
Maailman terveysjärjestöllä on ollut vuodesta 1978 lähtien ohjelma maailmanlaajuiselle sokeuden ehkäisytyölle "WHO Programme for the Prevention of Blindness" (1). Vastaavan toimiston henkilökunta on äskettäin julkaissut katsauksen maailmanlaajuisesta sokeustilanteesta ja sokeuden syistä (2,3).
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



