Lehti 34: Katsausartikkeli 34/2017 vsk 72 s. 1782 - 1789

Nuorison päihteidenkäytön trendit 2000-luvulla

Suomalaisnuorten tupakkakokeilut ja säännöllinen tupakointi ovat vähentyneet, mutta poikien nuuskan käyttö on lisääntynyt.

Raittiiden nuorten osuus on kasvanut ja humalaan juovien osuus pienentynyt.

Muiden huumeiden kuin kannabiksen käyttö on harvinaista. Kannabiskokeilut eivät ole lisääntyneet, vaikka nuorten asenteet ovat muuttuneet sallivammiksi ja nuorten aikuisten ryhmässä kannabista käyttävien osuudet ovat kasvaneet.

Lääkkeiden sekakäyttö alkoholin kanssa päihtymistarkoituksessa on vähentynyt, mutta lääkkeiden ­väärinkäyttö ei.

Henna HaravuoriKirsimarja Raitasalo

Nuoruus on erilaisten terveystottumusten vakiintumisen aikaa. Päihdekokeiluihin ja päihteiden varhaiseen ja myöhempään riskikäyttöön vaikuttavat mm. nuoren kotiympäristö eli esimerkiksi vanhempien kontrolli, sosiaalinen ympäristö eli kaveripiiri sekä päihteiden saatavuus (1,2). Tutkimusten mukaan…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat