Huoli nuorten mielenterveydestä on lisääntynyt länsimaissa, eikä Suomi ole poikkeus (1). Varsinkin tytöt raportoivat kyselytutkimuksissa aiempaa enemmän ahdistuneisuudesta. Viimeisimmässä Kouluterveyskyselyssä yli 70 prosenttia 15–16-vuotiaista tytöistä kertoo jostakin mielenterveyden oireesta (2).

Luvut hätkähdyttävät ja kyseenalaistavat usein toistetun mantran ”suurin osa nuorista voi hyvin”. Monet asiantuntijat puhuvat mielenterveyskriisistä ja vaativat tilanteen nopeaa ratkaisemista. Nuorten hyvinvointi kiinnostaa päättäjiä ja yhteiskunnan toimijoita erityisesti talouskasvun ja huoltosuhteen näkökulmista, mutta taustalla on myös aitoa huolta nuorista (3,4).

Käsitykset mielenterveydestä rakentuvat yhteiskunnassa käytävissä määrittelykamppailuissa. Niihin osallistuvat paitsi mielenterveyden asiantuntijat myös muut toimijat, kuten tutkijat ja poliitikot. Ääntään eivät useinkaan saa kuuluviin he, joista puhutaan ja joihin mielenterveyden diagnooseja kohdistetaan (5). Nuoret ovat tällainen ryhmä.

Tässä kirjoituksessa tarkastelemme mielenterveydestä käytävää keskustelua yhteiskuntatieteellisen nuorisotutkimuksen näkökulmasta. Olemme kiinnostuneita keskustelun yhteiskunnallisista taustatekijöistä, nyansseista ja konkreettisista seurauksista nuorten elämään.

Esittelemme lähestymistavan piirteitä ja kerromme, millaista tietoa mielenterveydestä voi sen avulla tuottaa sekä miksi tällainen tieto on tärkeää.

Puhumme nuorista nuorisotutkimuksen tarkoittamassa merkityksessä. Nuoruudella tarkoitetaan usein lapsuuden ja aikuisuuden välistä, noin 13–30 ikävuoden väliin sijoittuvaa vaihetta. Nuorisotutkimuksessa nuoruuden merkityksistä kuitenkin käydään jatkuvaa keskustelua.

Alan sisällä nuoruus ymmärretään yhteiskunnassa rakentuvana ja muuttuvana sosiaalisena konstruktiona, johon liittyy erityisiä odotuksia ja normeja (6,7). Siten nuorisotutkimus lähestyy nuoruutta toisin kuin tieteenalat, jotka ovat kiinnostuneita tietyssä ikävaiheessa tapahtuvasta psyykkisestä ja fysiologisesta kypsymisestä (7,8).

Mielenterveyskeskustelun aikuiskeskeisyys

Julkisissa keskusteluissa nuoruus piirtyy usein riskialttiina ikävaiheena. Nuoria ei pidetä tarpeeksi kehittyneinä, jotta he voisivat tehdä hyvinvointiaan tukevia valintoja tai osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Heidät nähdään vaillinaisina – henkisesti ja fyysisesti kypsymättöminä – aikuisiin verrattuna (9). Nuorten ohjaamista oikeaan suuntaan pidetään aikuisyhteiskunnan velvollisuutena.

Tällaisella ajattelulla on pitkä historia. Nuoruuden haastavana pidetystä ikävaiheesta on oltu huolissaan 1900-luvun alusta asti, ellei kauemmin (10).

Mielenterveyskeskustelussa oirehtivat nuoret asetetaan usein toimenpiteiden kohteiksi, jotta he sopeutuisivat yhteiskunnan vaatimuksiin. Sen sijaan nuoria ympäröivät järjestelyt nähdään ongelmattomina (3,11,12).

Kun mielenterveys nähdään yksilöiden asiana, sivuutetaan yhteiskunnallisten järjestelyjen ja kulttuuristen käsitysten vaikutukset yksilöiden mahdollisuuksiin voida hyvin. Nuoret voivat esimerkiksi kokea häpeää ja ulosjäämisen tunteita, jos eivät kykene vastaamaan ympäröivän yhteiskunnan heihin kohdistamiin odotuksiin (13,14,15,16).

Nykykeskustelu ei myöskään tunnista riittävästi historiallisten kehityskulkujen ja yhteiskunnallisten tilanteiden muodostamia olosuhteita. Ne vaikuttavat nuorten mahdollisuuksiin neuvotella hyvinvointinsa edellytyksistä (17). Tällä hetkellä moninaiset globaalit kriisit ovat tärkeä yhteiskunnallinen konteksti, joka määrittää sekä nuoruutta että mielenterveyttä.

Yksilöihin kohdistuvat interventiot, kuten terapia, eivät riitä ratkaisemaan nuorten mielenterveysongelmia. Tarvitaan kriittistä ymmärrystä mielenterveyteen vaikuttavista yhteiskunnallisista järjestelyistä (18,19). On myös tärkeä tutkia, miksi nuorten mielenterveys on päätöksentekijöiden ja tutkijoiden kiinnostuksen kohteena, millaisena ilmiönä se hahmotetaan sekä millaisia vaikutuksia keskusteluilla ja toimenpiteillä on nuorten elämään (11).

Nuorten mielenterveys osana kestävää hyvinvointia

Hyvällä mielenterveydellä tarkoitamme tässä kirjoituksessa kokonaisvaltaista tai kestävää hyvinvointia, jossa inhimilliset perustarpeet tulevat tyydytetyiksi (20,21). Perustarpeita ovat riittävä toimeentulo ja turvallinen toimintaympäristö mutta myös arvostetuksi tuleminen, itselle tärkeisiin yhteisöihin kuuluminen ja mahdollisuus tulla kuulluksi itselle tärkeissä asioissa.

Perustarpeet täyttyvät tietyissä yhteiskunnallisissa olosuhteissa (5). Nuorten – kuten kaikkien ihmisten – hyvinvointi rakentuu suhteessa ympäröiviin yhteisöihin ja yhteiskuntaan sekä luontoon ja ekologiseen elinympäristöön. Nämä suhteet asettavat reunaehdot sille, millaisia hyvinvointia koskevia valintoja nuorten on mahdollista tehdä ja millaiset mahdollisuudet heillä on turvata tarpeensa. Hyvinvointi liittyy siten kiinteästi yhteisöllisiin ja yhteiskunnallisiin järjestelyihin (22,23,24).

Mielenterveyden ymmärtäminen edellyttää poliittisen päätöksenteon ja yhteiskunnallisten rakenteiden tarkastelua (25). On esimerkiksi analysoitava, miten palvelujärjestelmä ja koulutusinstituutioiden toiminta vaikuttavat nuorten hyvinvointiin.

Myös yhteiskunnassa vallitsevat arvot ja normit määrittävät sitä, millaiseen muottiin nuorten pitäisi yrittää itsensä mahduttaa. Näiden tekijöiden analysoiminen lisää ymmärrystä siitä, millaisten hyvinvointiin ja yhteiskunnan jäsenyyteen liittyvien ehtojen kanssa nuoret neuvottelevat ja kamppailevat 2020-luvulla.

Nuorisotutkimuksen tavoitteena on tunnistaa yhteiskunnan ja yhteisöjen piirteitä, jotka heikentävät nuorten psykologisten, emotionaalisten tai sosiaalisten perustarpeiden täyttymistä. Jos yhteiskunta ja nuoria ympäröivät yhteisöt eivät tue tarpeiden tyydyttämistä, nuoret tuntevat itsensä sopimattomiksi, vääränlaisiksi ja vieraantuneiksi. Yhteisöön kuuluminen on inhimillinen perustarve, mutta yhteisö voi olla liian vaativa, henkisesti ahdas, tukahduttava tai kontrolloiva (13,26­).

Näistä seikoista tarvitaan lisää tutkimustietoa. Ei tiedetä tarpeeksi siitä, millainen yhteys nuorten mielestä mielenterveyskriisillä on yhteiskunnan rakenteisiin ja poliittisiin päätöksiin. Tietoa tarvitaan myös siitä, millaisia merkityksiä mielenterveysongelmaiseksi määrittymisellä on nuorten elämään.

Nuorisotutkimuksessa mielenterveyden diagnoosit ovat kiinnostava tutkimuskohde. Ne kertovat siitä, millainen käyttäytyminen määritellään poikkeavaksi ja ketkä määrittelyyn osallistuvat. Kiinnostavaa on myös, mitä diagnoosit merkitsevät nuorille ja miten he hyödyntävät niitä identiteettiensä rakentamisessa tai oikeuksiensa vaatimisessa. Tällaisia kysymyksiä on tärkeää ja mielekästä tutkia yhdessä nuorten kanssa (18).

Paineistettu nuoruus ja mielenterveys

Yksilöitä vastuuttava aktivointi on nyky-yhteiskunnan piirre (27,28,29). Tämä ilmenee esimerkiksi nuoriin kohdistuvana voimakkaana institutionaalisena sosiaalisena kontrollina (30,31).

Nuorten arvo ja oikeudet yhteiskunnassa määrittyvät yhä vahvemmin sen mukaan, onnistuvatko he olemaan kyvykkäitä kansalaisia yhteiskunnan odotusten mukaisesti. Nuorten odotetaan osaavan valita hyvän koulutuksen, integroituvan työelämään sujuvasti sekä ottavan vastuun työkyvystään ja hyvinvoinnistaan (13,14,27,29,32).

Samaan aikaan nuorten on yhä vaikeampi täyttää heihin kohdistuvia odotuksia. Omaa asemaa työmarkkinoilla on vaikea hallita, eikä riittävää ja pysyvää toimeentuloa voida taata kaikille (33,34). Aikuisuus vaikuttaa kaikin puolin epävarmalta (35,36).

Tässä tilanteessa nuorten edellytetään tarkastelevan itseään, suunnitelmiaan ja elämäänsä joustavasti. Heidän odotetaan pystyvän vastamaan yhteiskunnan ja työelämän vaikeasti ennakoitaviin kehityskulkuihin (28,32,37).

Nuoret kamppailevat tämän vuoksi erilaisten vaatimusten ristipaineessa, mikä voi tuntua heistä kohtuuttomalta. Pitäisi aikuistua, työllistyä ja löytää oma paikka kaaosmaiselta ja epävarmalta tuntuvassa yhteiskunnassa (33,36,38). Samalla nuorten elämäntilanteet vaihtelevat, ja heidän mahdollisuutensa vastata yhteiskunnan odotuksiin ovat eriytyneet ja eriarvoistuneet.

Sukupuoli, luokka- tai etninen tausta ja taustojen yhdistelmät vaikuttavat nuoren asemaan yhteiskunnassa (39,40,41). Heillä, joille on kasautunut epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia, on paljon kokemusta yhteiskunnallisten järjestelyjen epäkohdista ja niiden vaikutuksista mielenterveyteen (30,42).

Tutkimusten mukaan esimerkiksi sukupuolivähemmistöihin kuuluvat kohtaavat muita enemmän vihapuhetta ja pienituloisista perheistä tulevat kiusaamista (43,44). Pakolais- ja maahanmuuttotaustaisia nuoria vaaditaan työllistymään, vaikka samanaikaisesti he kokevat syrjintää ja rasismia niin työelämässä kuin sen ulkopuolella (45).

Mielenterveys- ja päihdepalveluja tarvitsevien nuorten on hankala mahtua aktiivisen, ulospäinsuuntautuneen ja joustavan ihannekansalaisen muottiin (13,40). Tämä voi aiheuttaa kelpaamattomuuden ja riittämättömyyden tunteita sekä lamauttaa toimintakykyä (46).

Osa nuorista kertoo tehneensä yhteiskunnan näkökulmasta vääriä ratkaisuja, joiden he kuitenkin kokevat tukevan hyvinvointiaan. Ratkaisut voivat olla selviytymiskeinoja tilanteessa, jossa nuori on joutunut itse kantamaan vastuun selviämisestään (47,48). Taustalla on usein epäonnistuneita kohtaamisia palvelujärjestelmässä.

Palvelujärjestelmällä on vaikutusta nuorten hyvinvointiin ja mielenterveyteen (49). Oikeanlaisia ja riittäviä palveluja ei ole aina saatavilla. Nuoret eivät myöskään aina koe tulevansa kuulluiksi ja ymmärretyiksi apua hakiessaan. Palvelujen heikko resursointi heikentää sekä nuorten että heidän parissaan toimivien ammattilaisten luottamusta järjestelmään (31,50). Lisäksi perhesuhteiden ongelmat ja hauraus voivat vaikeuttaa palveluihin pääsyä.

Samaan aikaan päätöksenteossa arvostetaan kansalaisten kykyä huolehtia itsestään. Hyvinvointivaltion vastuita on supistettu vedoten säästöihin sekä kilpailukyvyn ja talouskasvun vahvistamiseen (30,51). Poliittisilla päätöksillä on kiristetty tuen saamisen ehtoja ja heikennetty nuorten taloudellista tilannetta. Päätöksillä voi olla kielteisiä vaikutuksia erityisesti niiden nuorten mielenterveyteen, joiden tukiverkostot ovat heikot tai puuttuvat kokonaan (52,53).

Tänä päivänä nuorten tulevaisuudennäkymiin liittyy perustavia eksistentiaalisia uhkia, kuten sodat ja lisääntyvät geopoliittiset jännitteet, ilmastokriisi ja luontokato (17,38). Nuorisobarometrin mukaan vain 38 prosenttia nuorista suhtautuu maailman tulevaisuuteen optimistisesti. Suuri osa kokee tulevansa ohitetuksi ympäristöhuolineen, vaikka valtaosan mielestä niiden pitäisi olla politiikanteon keskiössä (54).

Ekokatastrofiin liittyvät ahdistus, suru ja riittämättömyys rapauttavat nuorten mielenterveyttä. Reaktiot ovat ymmärrettäviä tilanteessa, jossa elämän edellytykset ja tulevaisuus ovat uhattuina (5).

Nuorten viestit on otettava vakavasti

Nuorten mielenterveyttä koskevalle tutkimustiedolle on tilausta. Tästä ovat merkkeinä julkinen keskustelu aiheesta, indikaattorien osoittamat huolestuttavat signaalit sekä poliittinen tahto ratkaista nuorten mielenterveyskriisi. Nuorten lisääntyneestä pahoinvoinnista välittyy viestejä laajalti ja monelta suunnalta (1,18,19).

Jos mielenterveyttä halutaan vahvistaa kestävästi, on pysähdyttävä nuorten ajatusten ja kokemusten äärelle. Mielenterveyteen vaikuttavia seikkoja voidaan tunnistaa tarkastelemalla nuorten kokemuksia avoimesti ja ilman ennakko-oletuksia (55).

Yhteiskunnan toimijoiden on kannettava vastuunsa siitä, millaisia mielikuvia ja ennakkokäsityksiä nuoruudesta, yksittäisistä nuorista tai nuorten ryhmistä ne tuottavat (3,12). Miten nuorten elämän moniulotteisia kysymyksiä yritetään ratkaista ja mitä seurauksia tästä on heille? On tarkasteltava kriittisesti, mitä nuorilta odotetaan sekä miten odotukset vaikuttavat heidän mahdollisuuksiinsa voida hyvin ja kokea olevansa arvostettuja yhteiskunnan jäseniä.

Yhteiskunnan näkökulmasta tehokkailta vaikuttavia ratkaisuja pitää tutkia ja arvioida nuorten näkökulmasta. Esimerkiksi sosiaalisen median tai älypuhelinten kategorinen kieltäminen saattaa ohittaa nuorten elämismaailmojen moninaisuuden, nuorten kulttuurit, sosiaaliset suhteet ja niiden merkitykset heidän hyvinvointiinsa (56).

On tärkeää, että nuoret saavat apua palvelujärjestelmästä ja että heidät otetaan vakavasti omine tarpeineen. Jokaisen yksilölliseen tilanteeseen ja tarpeisiin on paneuduttava huolellisesti, ja tähän on oltava riittävästi aikaa. Samoin on tunnistettava, miten erilaiset yhteiskunnan rakenteet ja järjestelyt voivat kuormittaa nuoria, lisätä pahoinvointia ja kasata ongelmia (40,46).

Nuoret haluavat kertoa mielenterveysongelmistaan, mikä on painava viesti yhteiskunnalle. Ongelmista puhuminen tarjoaa heille väylän käsitellä esimerkiksi yksin pärjäämiseen ja kilpailemiseen liittyviä yhteiskunnallisia kysymyksiä (1).

Nuoret hyödyntävät mielenterveysdiagnooseja keinona pärjätä kapeiden ihanteiden ja lisääntyneiden vaatimusten keskellä (40,48). Mielenterveydestä puhumalla nuoret tuovat esiin huoltaan siitä, ettei heitä arvosteta ja kuunnella yhteiskunnassa. He myös vaativat oikeuksiaan hyödyntämällä mielenterveyssanastoa.

Nuorten mielenterveyspuheeseen kietoutuu surua ja huolta omasta ja koko maapallon tulevaisuudesta, joka ei tällä hetkellä näytä turvalliselta eikä kestävältä. Nämä viestit on otettava vakavasti. Siksi yhteiskunnan tulee muuttua, ei nuorten.

Kirjoittajien ilmoittama käsikirjoitukseen liittyvä rahoitus: Brita Renlunds Minnesfond.