Lehti 48: Katsausartikkeli 48/2006 vsk 61 s. 5043 - 5049

Oraalimotoriset häiriöt ja kuntoutus

Tärkein tieto

Oraalimotorisia eli suun ja kasvojen lihastoiminnan häiriöitä esiintyy erityisesti monien neurologisten sairauksien yhteydessä. Ne voivat haitata koko oraalimotorista kompleksia: hengitysfunktiota, ravinnon ottoa, nielemistä ja kommunikaatiota.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana toiminta niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa on painottunut yhä enemmän manuaalisiin oraalimotorisiin terapioihin. Niihin ei juuri liity komplikaatioita, kuten esimerkiksi kirurgisiin tai farmakologisiin menetelmiin. Tutkimustietoa oraalimotorisen kuntoutuksen vaikuttavuudesta ei kuitenkaan ole riittävästi.

Oraalimotorista kuntoutusta on Suomessa järjestetty vaihtelevin tavoin sosiaali- ja terveydenhuollon piirissä. Toiminnasta puuttuu yhteinen linja.

Tarvitaan kansallisia tavoitteita, strategioita ja tutkimusnäyttöön perustuvia suosituksia. Muiden Pohjoismaiden kokemuksista saattaa olla hyötyä.

Marja-Liisa HaavioIlona Autti-RämöHeikki MurtomaaMatti Sillanpää

Ihmisen perustoiminnoista hengitys, ravinnon otto, nieleminen sekä kommunikaatio puheen ja ilmeiden avulla keskittyvät suun alueelle. Myös monet aistikokemukset välittyvät suun kautta. Nämä toiminnot voivat vaurioitua tai heikentyä vammojen tai sairauksien seurauksena. Tilanteen korjaamiseksi…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat