Lehti 22: Katsausartikkeli 22/2012 vsk 67 s. 1742 - 1748

Suomalaisten yliopisto-opiskelijoiden tupakointi vuosina 1958-2008

Suomalaisten yliopisto-opiskelijoiden tupakointi on vähentynyt radikaalisti 50 vuoden aikana. Yliopistojen opiskelijakulttuurin voi katsoa olevan jo lähes savutonta.

Lainsäädännön toimenpiteillä on ajallinen yhteys yliopisto-opiskelijoiden tupakoinnin vähenemiseen. Asenteiden muutos näyttää alkaneen jo lainsäädännön valmistelun aikana. Tupakkalainsäädännön tiukentaminen ei ole herättänyt vastareaktiota opiskelijoissa.

Yliopisto-opiskelijoiden tupakointi on noudattanut varsin hyvin tupakkaepidemian mallia, ja eri vaiheiden kesto on ollut noin 20 vuotta.

Muihin koulutusasteisiin verrattuna yliopisto-opiskelijoiden päivittäinen tupakointi on harvinaisinta.

Suomalaisten yliopisto-opiskelijoiden tupakointi on nykyisin kansainvälisesti katsoen vähäistä.

Kristina Kunttu

Suomalaisten tupakointitottumuksissa on tapahtunut 50 vuoden aikana merkittäviä muutoksia. Tämä on seurausta sekä yleisestä yhteiskunnallisesta kehityksestä että lainsäädäntötoimenpiteistä. 1940-luvun lopulla kolme neljästä suomalaisesta miehestä tupakoi (1). Sen jälkeen miesten tupakointi on…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat