Lehti 10: Katsausartikkeli 10/1999 vsk 54 s. 1223 - 1228

Tartuntataudin leviäminen ilmateitse Räjähdyksenomainen tuhkarokkoepidemia huonosti ilmastoidussa koulussa Honkajoella

Tartunnan leviäminen suorassa kontaktissa pisaratartuntana on perusmalli, jolla useiden infektiotautien kulkua on selitetty ja luultavasti se onkin lukumääräisesti merkittävin mekanismi monessa taudissa. Kuitenkin myös ilmateitse tapahtuvasta leviämisestä on tietoa varsinkin tuhkarokosta ja tuberkuloosista; se on myös biologisen aseen kehittelyn lähtökohtia. Ilmateitse leviäminen voi johtaa nopeasti suureen tapausmäärään, sillä varsinkin tuhkarokon kyky levitä yskivästä potilaasta aerosolina on suuri. Tällainen superlevitystilanne muistuttaa epidemiakäyrältään pistelähtöistä ruokamyrkytystä. Suomesta on raportoitu tällainen tuhkarokkoepidemia Honkajoen koulusta, jossa huonosti ilmastoidussa käytävässä aamunavauksessa esioireinen indeksipotilas levitti taudin pariinkymmeneen muuhun oppilaaseen.

Mikko Paunio

Tarttuvien tautien ehkäisystä käytiin 1800-luvulla suuri oppiriita, joka juontui kahden vastakkaisen leirin erilaisista käsityksistä siitä, miten epideemiset taudit leviävät. Miasmaatikot tähdensivät vanhojen klassisten kirjoitusten merkitystä ja väittivät tautien leviävän pahan ilman välityksellä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat