Käytännön hoitotyötä tekevälle narsismista ja sen ymmärtämisestä on tullut merkittävä haaste. Narsistisilla ongelmilla, jotka vallitsevan käsityksen mukaan ovat lisääntyneet, on keskeinen asema erityisesti persoonallisuushäiriöiden ja rajatilojen etiologiassa ja oireistossa.

Narsismin psykologia on kaikesta huolimatta suhteiden psykologiaa. Se tutkii ennen kaikkea ihmisen suhdetta itseensä, omaan olemassaoloonsa ja toimintaansa sekä mielihyvää, joka näihin suhteisiin liittyy. Narsismin kannalta ihmiselle on keskeistä myös suhde itselle tärkeisiin toisiin ihmisiin ja näistä suhteista saatava tyydytys. Ihmisen persoonallisuus ja terve narsismi eivät etenkään lapsuudessa voi kehittyä ilman vastavuoroisia ja empaattisia suhteita hänelle tärkeisiin aikuisiin.

Narsismin psykologia tutkii sekä minuuden tervettä että epäsuotuisaa kehitystä. Kun minuuden tunne on kerran syntynyt, sen suojelemisesta ja ylläpitämisestä tulee ihmisen tärkein tehtävä, joka jatkuu läpi elämän. Tervettä narsismia ihminen ei saa syntymälahjana. Lapsuudessa se kehittyy minuuden kasvupotentiaalien ja hoitavan ympäristön vuorovaikutuksessa. Myönteiset ja tyydyttävät kokemukset vahvistavat sitä. Pettymykset, puutteet ja epäonnistumiset heikentävät minuuden eri puolien haltuunottoa ja ihmisen mahdollisuutta saada olemassaolostaan tyydytystä ja mielihyvää.