Trauman kokenut nuori oireilee monimuotoisesti
- Nuoret ovat muita ikäryhmiä suuremmassa vaarassa altistua psyykkiselle traumalle. Traumatisoitumiseen liittyy erityispiirteitä nuoruusiän kehitystehtävien takia.
- Kriiseistä toipuminen on yksilöllistä. Nuorten toipumiseen vaikuttavat erityisesti aikaisemmat elämänkokemukset, perheen tuki, muut ympäristötekijät ja biologiset riskitekijät.
- Trauman kokeneen nuoren oireilu voi olla monimuotoista. Jo sopeutumishäiriötasoinen oireilu voi vaikuttaa toimintakykyyn sekä lisätä itsetuhoisuutta.
- Oleellista on kysyä mahdollisista traumaattisista tapahtumista ja trauman jälkeisistä oireista nuorelta itseltään; vanhemmat yleensä aliarvioivat oireita.
- Diagnostiikassa ja hoidossa tulee ottaa huomioon riskitekijöiden kasaantuminen ja mahdollinen krooninen traumatisoituminen sekä nuorille tyypillinen useiden samanaikaisten häiriöiden esiintyminen.
Mieltä järkyttävät elämänkokemukset, kuten onnettomuudet, läheisväkivalta ja äkilliset menetykset, ovat varsin tavallisia. Valtaosa ihmisistä kokee järkyttävän tapahtuman elinaikanaan. Onneksi suurella osalla, noin kahdella kolmesta, omat voimavarat, dynaaminen uudistumiskyky (resilienssi) ja…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



