Työperäisen altistumisen arviointi
Työpaikan altisteilla tarkoitetaan useimmiten kemiallisia, fysikaalisia tai biologisia haittatekijöitä, mutta myös esimerkiksi fyysistä tai psykososiaalista kuormitusta.
Työturvallisuuslain mukaan työnantajan pitää olla selvillä työpaikan altisteista ja arvioida niiden aiheuttamat mahdolliset riskit.
Työterveyshuolto toimii asiantuntijana, joka auttaa työpaikkoja altisteiden tunnistamisessa ja niiden aiheuttamien riskien terveydellisen merkityksen arvioinnissa.
Työpaikkaselvityksessä työterveyshuolto selvittää työpaikan altisteet ja altistumistasot sekä antaa näiden perusteella suositukset tarvittavista toimenpiteistä, esimerkiksi määräaikaistarkastuksista tai suojainten käytöstä.
Työperäisten oireiden ja ammattitautien selvittämisessä saatetaan tarvita tarkkoja työntekijä- tai työpistekohtaisia altistumisselvityksiä.
Altistumisella tarkoitetaan henkilön joutumista tekemisiin elimistön ulkopuolisten haittaa tai vaaraa aiheuttavien tekijöiden kanssa. Ihmisen altistumista elinympäristössään tutkii ympäristölääketiede. Kun kyse on työssä tapahtuvan altistumisen terveydellisen merkityksen arvioinnista, ollaan…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



