Ulkosynnyttimien syöpä - missä syy diagnoosin viivästymiseen?
Ulkosynnyttimien syöpiä on vain 3-5 % kaikista genitaalialueen syövistä. Valitettavan usein diagnoosi tehdään vasta, kun tauti on jo levinnyt.
Viime vuosikymmeninä ulkosynnyttimien syövän ilmaantuvuuden on raportoitu suurentuneen, ja kasvun katsotaan johtuvan syövän lisääntymisestä erityisesti nuoremmissa ikäryhmissä.
Syynä syövän ilmaantumiseen jo nuorella iällä on HPV-infektio ja erityisesti immunosuppressiivisten tilojen aiheuttama HPV-muutosten vaikeusasteen lisääntyminen.
Suomessa todetaan vuosittain 45-77 uutta ulkosynnyttimien syöpää, ja noin kolmasosa löytyy levinneessä vaiheessa. Tapausten vuosittainen määrä on kasvanut 1950-luvulta lähtien, mutta se selittyy vanhusten osuuden suhteellisella lisääntymisellä.
Aktiivinen ote oireisen potilaan ja riskiryhmiin kuuluvien tutkimisessa parantaa varhaiseen diagnoosiin pääsyä.
Ulkosynnyttimien syöpä ja sen esiasteet (vulvar intraepithelial neoplasia, VIN), ovat harvinaisia tauteja ja osin ehkä siksi vaikeasti diagnostisoitavia. Ulkosynnyttimien syövän osuus genitaalialueen syövistä on vain 3-5 % ja sen ilmaantuvuus on huipussaan vanhemmalla iällä, 60-80-vuotiailla (1).
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



