Lähtökohdat

Uloshengitysilman typpioksidipitoisuus (FeNO) suurenee etenkin eosinofiilisessa astmatulehduksessa. Tässä järjestelmällisessä katsauksessa arvioidaan FeNO-mittauksen vaikuttavuutta astman glukokortikoidihoidossa.

Menetelmät

Katsaukseen valittiin kuusi kliinisessä työssä esiin tulevaa kysymystä FeNO-mittauksen käytöstä. Katsauksen aineistona on 11 ennustetutkimusta ja 1 HTA-raportti täydennettynä kahdella satunnaistetulla kliinisellä kokeella.

Tulokset

Tutkimustulokset FeNO:n hyödyllisyydestä sekä aikuisten että lasten lääkeannoksen säätelyssä ovat vaihtelevia. Satunnaistettujen tutkimusten perusteella lääkeannoksen säätäminen FeNO-mittauksen avulla saattaa aikuisilla vähentää astman pahenemisvaiheita tavanomaiseen käytäntöön verrattuna, samalla kun keskimääräinen hengitettävä glukokortikoidiannos saattaa hieman pienentyä tai pysyä samana. Myös lapsilla saattaa esiintyä vähemmän astman pahenemisvaiheita, mutta on epäselvää, lisääkö vai vähentääkö FeNO-ohjattu lääkkeen säätely hengitettävän glukokortikoidilääkityksen määrää.

Ennustetutkimusten perusteella hoitamattomassa astmassa korkea FeNO-arvo ennustaa luultavasti hyvää vastetta inhaloitavaan glukokortikoidihoitoon. Säännöllisen glukokortikoidilääkityksen aikana matala FeNO-arvo todennäköisesti ennustaa, että potilas ei ole vaarassa ajautua pahenemisvaiheeseen eikä hän todennäköisesti myöskään hyödy glukokortikoidilääkityksen tehostamisesta.

Päätelmät

Nykyinen tutkimustieto FeNO-mittauksen vaikuttavuudesta on puutteellista. FeNO suurenee vain osassa astman tulehdustyypeistä. Aiheesta tarvitaan lisää laadukkaita tutkimuksia, jotka on suunnattu kliiniseen päätöksentekoon ja kohdennettu niihin astman alatyyppeihin, joissa FeNO liittyy tulehdusaktiivisuuteen.