Uni mielenterveyden häiriöissä
Unen merkityksestä ihmiselle ei ole kattavaa teoriaa, mutta tutkimus on tähän mennessä kerännyt runsaasti tietoa pitkittyneen valvomisen haittavaikutuksista terveydelle.
Unen puute näkyy ensisijaisesti aivojen otsalohkon toimintojen heikkenemisenä: motivaatio vähenee, kyky suoriutua päättelyä tai luovuutta vaativissa tehtävissä heikkenee ja mieliala laskee.
Lähes kaikkiin mielenterveyden häiriöihin liittyy unen häiriöitä. Häiriöiden suhde on monimutkainen eikä vielä täysin ymmärretty. Näyttää kuitenkin siltä, että unihäiriö voi olla joko mielenterveyden häiriölle altistava tekijä tai sen seuraus.
Unihäiriöt esiintyvät myös osana tiettyjen mielenterveyden häiriöiden ydinoireistoa, mistä esimerkkinä vakava masennustila, posttraumaattinen stressihäiriö ja päihderiippuvuushäiriöt.
Olemme tottuneet pitämään unta välttämättömänä pahana, joka pyritään mahdollisuuksien mukaan minimoimaan. Kun lyhytaikainen valvominen aiheuttaa vain ohimeneviä epämukavuuden tunteita, ajattelemme helposti, että jos oireet voitaisiin hoitaa, voisimme valvoa entistä pidempään. Unen merkityksestä…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



