Uusi menetelmä syöpäkirurgiaan: kolorektaalisyövän levinneisyyden arviointi gammailmaisimella leikkauksen aikana
Kolorektaalisyövän levinneisyyden arviointi leikkauksen aikana perustuu leikattavan alueen tarkasteluun ja käsin tunnusteluun sekä leikkauksen aikana tehtävään maksan ultraäänitutkimukseen. Taudin todellinen levinneisyys voi kuitenkin jäädä aliarvioiduksi toteamatta jääneen mikrometastasoinnin vuoksi, mikä johtaa taudin uusiutumiseen. Käyttämällä gammasäteilijällä leimattua, laskimoon injektiona annettavaa tuumorispesifistä merkkiainetta ja pientä kannettavaa gammailmaisinta voidaan kolorektaalisyövän todellinen levinneisyys arvioida leikkauksen aikana mahdollisesti perinteisiä menetelmiä paremmin. Alustavien kokemusten perusteella menetelmä on lupaava ja saattaa vaikuttaa merkittävästi leikkauksen aikana tehtäviin hoitoratkaisuihin. Gammailmaisinta voidaan käyttää leikkauksen aikana myös muiden kasvainten hoitoon.
Nykyisillä radioisotooppimenetelmillä voidaan kuvantaa useita erilaisia solutason biokemiallisia ilmiöitä ja siten arvioida esimerkiksi kasvainkudoksen ominaisuuksia (1). Syövän gammakuvauksessa runsaimman mielenkiinnon kohteena on ollut monoklonaalisten vasta-aineiden soveltaminen sekä…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



