Lehti 41: Katsausartikkeli 41/2001 vsk 56 s. 4171 - 4173

Vaikean epilepsian hoito

Epilepsian lääkehoidon ensisijaisena tavoitteena on saada kohtaukset loppumaan aiheuttamatta häiritseviä sivuvaikutuksia. Yli puolet potilaista saadaan oireettomiksi yhdellä lääkkeellä ja heidän lisäkseen joukko potilaita kahden lääkkeen yhdistelmähoidolla. Mikäli kohtauksia edelleen esiintyy, voidaan puhua vaikeasta epilepsiasta. Tällöin tulee harkita leikkaushoitoa tai kokeilla uusien kehittyneiden lääkehoitomahdollisuuksien myötä parantunutta rationaalista monilääkehoitoa.

Aarne Ylinen

Epilepsian hoitoon käytetty lääkevalikoima on viime vuosikymmenen aikana suunnilleen kaksinkertaistunut. Runsaan kymmenen vuoden ajan on Suomessa myös ollut tarjolla systemaattinen epilepsiakirurgiaohjelma, jonka avulla on hoidettu aikuispotilaiden paikallisalkuista, lähinnä ohimolohkoperäistä…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat