Vastasyntyneen kipulääkitys
Vastasyntyneen ja keskosen kipuradat ovat hyvin kehittyneet ja heillä voidaan todeta selvät fysiologiset, metaboliset ja hormonaaliset stressivasteet kipuärsykkeisiin. Vaikka vastasyntyneiden kivun arviointi on vaikeaa ja hoidossa on monia ongelmia ja riskejäkin, kivunhoidon hyödyt ovat kuitenkin suuremmat kuin haitat. Asianmukainen kivunlievitys on vastasyntyneilläkin aiheellinen ennen kaikkea inhimillisistä syistä, mutta se johtaa myös parempaan lääketieteelliseen tulokseen. Vastasyntyneille tulee antaa riittävä opioidianalgesia leikkauksen jälkeen ja myös erilaisten tehohoitoon liittyvien kivuliaiden tai epämiellyttävien toimenpiteiden yhteydessä. Myös parasetamolin ja puudutevoiteen käyttömahdollisuus kannattaa muistaa. Sekä respiraattorissa hoidettavan vastasyntyneen sedaatiossa että leikkauksen jälkeisenä kipulääkkeenä on eniten käytetty ja tutkittu morfiinia, joka on hyvä perusanalgeetti. Optimaalista kipulääkettä ei ole, ja niinpä kaikkia kivunlievitystä saavia vastasyntyneitä on seurattava tarkasti sivuvaikutusten varalta.
Vasta vuosikymmenen ajan on yleisesti hyväksytty, että vastasyntynyt ylipäänsä tuntee kipua ja tarvitsee kivunlievitystä samalla tavoin kuin vanhemmat lapset ja aikuiset. Laajempi keskustelu vastasyntyneiden ja keskosten analgesian tarpeellisuudesta ja myös vilkas tutkimustoiminta vauvojen kivusta…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



