Lehti 35: Terveydenhuolto 35/1998 vsk 53 s. 4114 - 4116

A-klinikkasäätiö erottuu avoimuudellaan huumekeskustelussa

Suomalaista keskustelua huumeista on vuosia leimannut pelko väärän viestin lähettämisestä: jotta varmasti ei sanottaisi jotain, joka voidaan tulkita huumeiden puolustamiseksi, on varminta pidättäytyä muista kuin huumeet ja niiden käyttäjät jyrkästi tuomitsevista kannanotoista. Kysehän on kuitenkin laittomasta toiminnasta, huumausaineen käyttäjä on Suomen lain mukaan rikollinen.

Sitä hämmästyttävämmältä tuntuu, että yksi avoimimmista keskustelijoista maassa on A-klinikkasäätiö, jonka omassa lehdessä, Tiimissä, huumeita käsitellään valtavirrasta selvästi poikkeavalla tavalla. Nyt säätiö on julkaissut artikkeleista kokoomakirjasen Huumeet ja yhteiskunta.

A-klinikkasäätiön toiminnan pääpaino on hoitotehtävissä. Tässä työssä ei voi ajatella eikä toimia kovin yksioikoisesti, siinä ei ole olemassa yhtä totuutta. Me tapaamme täysin rappiolla olevia narkomaaneja ja kerran huumeita kokeilleita ja vanhempia, jotka pelkäävät lastensa alkavan käyttää huumeita, ja kaikkia niiden väliltä, selittää A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri Rauno Mäkelä.

Suvi Sariola

Sellaisesta lähtökohdasta on hänen mukaansa ehkä helpompi ajatella huumekysymyksen koko jatkumoa. Suomessa ei lainsäädännössä eikä keskustelussa erotella mietoja ja kovia huumeita eikä satunnaista tai kokeilukäyttöä säännöllisestä käytöstä tai riippuvuudesta. A-klinikkasäätiön linjan käytännön…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat