Aivovammojen aiheuttamat hoitokustannukset ja tuotannonmenetykset
Lähtökohdat
Aivovammat edellyttävät monesti keskussairaalatasoista hoitoa ja ne johtavat usein potilaan jäämiseen pois työelämästä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Turun yliopistollisessa keskussairaalassa akuutin aivovamman takia hoidettujen potilaiden sairaalahoidon kustannuksia sekä arvioida työkyvyn menetyksestä aiheutuvia epäsuoria kustannuksia.
Menetelmät
Tutkimusaineiston muodostivat satunnaisotannalla valitut 155 TYKS:iin vuosina 2005-2008 tuoreen aivovammadiagnoosin takia tullutta potilasta. Heille lähetettiin kyselylomake ja potilasasiakirjoista kerättiin heidän hoitoaan koskevat yksityiskohtaiset tiedot toukokuuhun 2010 saakka. Hoitotapahtumien ja sairaalahoitopäivien kustannukset arvioitiin TYKS:n toteutuneiden kustannusten mukaan.
Aivovammoista aiheutuvia tuotannonmenetyksiä arvioitiin kahdella laskentatavalla. Potilaiden ennenaikaisen eläköitymisen aiheuttamia kustannuksia verrattiin ensiksi työnteon jatkamiseen 65-vuotiaaksi saakka ja toiseksi ottaen huomioon normaaliväestön yleinen eläköityminen eri ikäluokissa.
Tulokset
Yhden aivovammapotilaan sairaalahoidon keskikustannus oli 9 937 euroa, jonka perusteella koko maassa syntyvistä aivovammoista voidaan arvioida koituvan noin 50 miljoonan euron vuotuiset hoitokustannukset keskussairaaloissa. Ennenaikaisista eläkkeelle siirtymisistä aiheutuu laskentatavasta riippuen 620 000-810 000 euron tuotannonmenetykset potilasta kohden, mikä merkitsee koko maassa noin 470-760 miljoonan euron epäsuoria lisäkustannuksia vuodessa.
Päätelmät
Aivovammoista aiheutuvista yhteiskunnallisista kustannuksista suurin osa muodostuu potilaiden työpanoksen menetyksestä. Esitetyt kustannukset ovat kuitenkin varovaisia vähimmäisarvioita. Hoitokustannuksia kertyy myös keskussairaalan ulkopuolella. Lisäksi työelämässä tutkimushetkellä olleiden aivovammapotilaiden työn tuottavuus on voinut olla heikentynyt ja he saattavat eläköityä muuta väestöä varhemmin.
Aivovamma voidaan määritellä päähän kohdistuneeksi ulkoisen energian aiheuttamaksi aivotoiminnan muutokseksi tai muuksi merkiksi aivojen vauriosta (1). Suomessa sairaalahoitoa edellyttäneiden aivovammojen keskimääräinen ilmaantuvuus vuosina 1991-2005 oli poistorekisterien perusteella 101/100 000 ja…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



