Elintapainterventiolla saavutettiin osa diabeteksen ehkäisytutkimuksen tuloksista
Lähtökohdat
Elintapainterventiossa selvitettiin, voidaanko terveydenhuollon normaalissa toiminnassa saavuttaa yhtä hyviä tuloksia kuin tyypin 2 diabeteksen ehkäisytutkimuksissa, joita edusti suomalainen Diabeteksen ehkäisytutkimus (DPS).
Menetelmät
Tutkittavat (n = 352), joilla oli diabeteksen riskitekijöitä, osallistuivat kuuteen hoitajan ohjaamaan ryhmätapaamiseen. Mittaukset tehtiin ennen interventiota ja vuoden kuluttua sen aloittamisesta.
Tulokset
Ravitsemustavoitteissa onnistuttiin vähintään yhtä hyvin kuin DPS-tutkimuksessa mutta liikuntatavoitteessa ja laihtumisessa heikommin. Miesten keskimääräinen painonmuutos oli 1,5 kg ja naisten 0,5 kg. Elintapamuutoksissa onnistuneista 83 %:lla glukoosinsieto oli normaali vuoden seurannassa.
Päätelmät
Ravitsemusneuvonta onnistuu Ikihyvä-mallissa, mutta liikunnan riittävä lisääminen vaatii terveydenhuollon ja liikuntatoimen tai liikuntajärjestöjen yhteistyön kehittämistä. Malli soveltuu terveydenhuoltoon eikä edellytä kunnalta mittavia lisäresursseja. Potilaille kannattaisi järjestää tavoitteellista ryhmäneuvontaa pelkän riskitekijöiden seurannan sijasta.
Elintapamuutokset - liikunnan lisääminen ja ruokavalion muuttaminen terveellisemmäksi - on todettu tyypin 2 diabeteksen tehokkaaksi ennaltaehkäisykeinoksi (1), jopa lääkehoitoa tehokkaammaksi (2). Suomalainen Diabeteksen ehkäisytutkimus, DPS, johti kolmivuotisessa seurannassa merkittäviin…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



