Lehti 7: Terveydenhuolto 7/2012 vsk 67 s. 511 - 515

Ennakoiva hoitoonpääsymalli sai leikkausjonot hallintaan

Lähtökohdat

Kirurgisten alojen suurten potilasmäärien ohjaaminen ja resurssien jakaminen ovat perinteisesti tapahtuneet vertailemalla toteutuneiden hoitokäyntien ja hoitojonossa olevien potilaiden määrän kehitystä. Organisaatioiden kasvaessa jonojen hallinta on käynyt yhä ongelmallisemmaksi ja hoitoonpääsyn aikarajojen toteutuminen on usein vaatinut työlästä potilaslistojen läpikäyntiä. HYKS:n ortopedian ja traumatologian klinikassa käynnistettiin vuonna 2009 systemaattinen jonohallinnan kehitystyö, jonka tavoitteena oli parantaa hoitoonpääsyn ennakoitavuutta ja hoitotakuun toteutumista sekä resurssien tarkoituksenmukaista kohdentamista toimintayksiköille.

Menetelmät

Jonohallinnan ongelmakohtien tunnistamisen jälkeen koottiin operatiivisen tulosyksikön sekä tietohallinnon ja ohjelmistotoimittajan yhteistyönä potilaita koskevat perustiedot, joiden pohjalta kehiteltiin klinikan käyttöön soveltuva ennakoiva hoitoonpääsymalli. Sen avulla kaikki ortopedian ja traumatologian leikkausta odottavat potilaat voitiin keskitetysti ohjata lääketieteellisen kiireellisyyden ja odotusaikojen mukaisessa järjestyksessä hoidettavaksi klinikan eri yksiköihin. Jononhallintaa helpottamaan suunniteltiin eri yksiköiden tarpeet täyttäviä automaattisia raportointityökaluja.

Tulokset

Ennakoiva hoitoonpääsymalli osoittautui käyttökelpoiseksi HYKS:n ortopedian ja traumatologian klinikassa. Ylilääkärit saivat luotettavaa, reaaliaikaista tietoa hoitoa odottavista potilaista sekä tarvittavista henkilö- ja tilaresursseista. Keskitetyn toimintamallin ansiosta potilaat pääsivät leikkauk- seen oikeudenmukaisessa järjestyksessä hoitotakuun mukaisessa määräajassa. Yli kuusi kuukautta leikkausta odottaneiden potilaiden määrä pystyttiin nollaamaan ilman lisäresursseja.

Päätelmät

Kehitetty malli tarjoaa mahdollisuuden ohjata menestyksellisesti isojen yksiköiden toimintaa ja resursointia todellisen kuormituksen perusteella. Sitä voidaan soveltaa sekä leikkaus- että poliklinikkajonoihin samoin kuin esimerkiksi sairaaloiden väliseen resurssiohjaukseen. Menetelmää työstetään parhaillaan HYKS:n operatiivisessa tulosyksikössä yleiseksi malliksi suurten potilasvolyymien hallintaan.

Jarkko PajarinenJari SaloTeemu PaatelaEero Hirvensalo

Suomen julkisessa erikoissairaanhoidossa kirjattiin vuonna 2009 yhteensä 357 479 kirurgista hoitojaksoa, joista 80 278 oli tuki- ja liikuntaelimistön sairauksiin ja 79 664 tapaturmiin liittyviä toimenpiteitä (1). Vuosina 1996-2009 keskimääräinen jonotusaika kirurgiseen toimenpiteeseen oli 137…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat