Lehti 21: Terveydenhuolto 21/2014 vsk 69 s. 1567 - 1571

Ensikokemuksia e-reseptin käytöstä perusterveydenhuollossa

Lähtökohdat

Sähköinen lääkemääräys eli e-resepti on nyt käytössä koko julkisessa terveydenhuollossa ja sen käyttö laajenee vuonna 2014 myös yksityiseen terveydenhuoltoon. Kansainvälisesti arvioiden sähköisen lääkemääräyksen kehitys ja käyttöönotto ovat edenneet Suomessa verkkaisesti, ja lisäksi Reseptikeskuksen tekniset sekä toiminnalliset ratkaisut eroavat muiden maiden järjestelmistä.

Menetelmät

Tutkimuksen kohteena olivat perusterveydenhuollon lääkärit Turussa ja Kotkassa, joissa e-resepti otettiin käyttöön ensimmäisenä Suomessa vuosina 2010 ja 2011. Verkkokysely lähetettiin 269:lle e-reseptiä käyttävälle lääkäreille. Vastaajia pyydettiin ottamaan kantaa 19 väittämään e-reseptin helppokäyttöisyydestä ja hyödyllisyydestä. Avoimissa kysymyksissä vastaajat arvioivat e-reseptin ja Reseptikeskuksen vaikutusta työhönsä, potilaiden hoitoon, lääkehoidon hallintaan ja potilasturvallisuuteen sekä esittivät niitä koskevia kehittämisehdotuksia.

Tulokset

Kyselyyn vastasi vain 69 lääkäriä (25 %), joten tuloksia voidaan pitää suuntaa antavina. Suurin osa vastaajista koki e-reseptin käytön helpoksi ja työn kannalta hyödylliseksi sekä arvioi sen parantavan potilasturvallisuutta. E-resepti oli muuttanut toimintatapoja ja vähentänyt lääkärien tarvetta soittaa apteekkiin, mutta työn tehokkuuteen tai tuottavuuteen ei uudistuksella tutkimuksemme perusteella arvioitu olleen vaikutusta.

Päätelmät

Sähköinen resepti ja Reseptikeskus ovat lisänneet lääkärien mahdollisuuksia hallita potilaiden lääkehoitoa. E-resepti koettiin helppokäyttöiseksi ja hyödylliseksi. Uusi toimintamalli nopeuttaa lääkemääräyksen tekemistä ja palvelee potilaiden tarpeita aiempaa paremmin.

Eija KivekäsHanna KuusistoHannes EnlundKaija Saranto

Tutkimuksessa selvitettiin ensimmäisten käyttäjien kokemuksia sähköisten lääkemääräysten eli e-reseptien laatimisesta ja heidän arvioitaan siitä, miten uudistus on vaikuttanut potilasturvallisuuteen ja lääkärintyöhön. 20 vuoden aikana toteutettujen kehityshankkeiden jälkeen sähköisen…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat