Entistä useammat henkilöt kääntyvät hallintotuomioistuinten puoleen sairaanhoitoasioissa. He saattavat olla tyytymättömiä siihen, että heille ei ole annettu maksusitoumusta haluamaansa hoitoon tai että heiltä on evätty lääkinnälliseen kuntoutukseen kuuluva apuväline taikka he vaativat korvausta kunnalta yksityisesti hankkimastaan hoidosta.

Ilmiö on uusi, ja se heijastanee niitä lainsäädännöllisiä ja tosiasiallisia muutoksia, joita terveydenhuollossa tämän vuosikymmenen aikana on tapahtunut. Tässä kirjoituksessa pyrin nämä taustatekijät huomioon ottaen valottamaan hallintotuomioistuinten asemaa yksilön sairaanhoitoa koskevan ratkaisun arvioinnissa suhteuttaen sen potilaan käytettävissä oleviin muihin oikeusturvakeinoihin.