Hammashoitouudistuksen toteutuminen terveyskeskuksissa
Lähkökohdat:
-Vuoden 2002 lopussa poistettiin ikärajoitukset terveyskeskusten hammashoitopalveluista. Nyt koko väestön tulisi tarvittaessa saada hammashoitoa, niin kuin muutakin terveydenhoitoa, oman kuntansa terveyskeskuksessa.
Menetelmät:
-Stakes lähetti terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille (n = 265) kesäkuussa 2003 strukturoidun kyselyn, jolla selvitettiin hoidon toteutumista. Vastauksia saatiin 246 (92,8 %).
Tulokset:
-Selvityksen mukaan kiireellisen hoidon palvelut on saatu toimimaan jo lähes koko maassa, mutta osa terveyskeskuksista ei vielä pysty järjestämään kaikille muuta hoitoa. Ongelmia palvelujen tarjonnassa on suurissa kaupungeissa, joissa aikaisemmin hoidettiin etupäässä vain nuorta väestöä ja hyvin pienissä terveyskeskuksissa, jotka ovat riippuvaisia yksittäisistä viranhaltijoista.
Päätelmät:
-Muutosvaiheessa saattaa henkilöstö kokea laadun heikkenevän, vaikka nyt toteutuva aikuisväestön akuuttihoito saattaa parantaa koko väestön suun terveyttä pitkällä aikavälillä. Uudistusta voidaan arvioida vasta joidenkin vuosien kuluttua.
Hammashuolto on pitkään ollut se terveydenhuollon osa-alue, jolla aikuisväestön tasa-arvoisesta kohtelusta hoitopalvelujen saannissa ei juuri ole voitu puhua. Vuonna 2000 eduskunta päätti poistaa ikärajat suun terveydenhuollosta hallituksen esitystä rivakammassa tahdissa. Käytännössä tämä tarkoitti…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



