Lehti 4: Terveydenhuolto 4/2009 vsk 64 s. 284 - 287

Joskus lääkärikin vaihtaa ammattia

Lähtökohdat

Pieni osa lääkäreistä vaihtaa kokonaan alaa. Systemaattisia tutkimuksia heistä ei ole aikaisemmin tehty.

Menetelmät

Vuonna 2006 Lääkäriliiton rekisterissä oli 57 lääkäriä, jotka ilmoittivat toimivansa muissa kuin lääkärin tehtävissä, ja muiden kanavien kautta löytyi 8 lisää. Kyselytutkimukseen saatiin vastaukset 26 lääkäriltä.

Tulokset

Tavallisimmat syyt ammatin vaihtamiseen olivat henkilökohtaiset tai perhesyyt sekä tilaisuuden avautuminen toiseen työhön. Lääkärikollegojen palaute alan vaihtajille oli useammin kielteistä kuin myönteistä. Uuden ammatin kollegat suhtautuivat lähes aina myönteisesti ja kiinnostuneesti uraa vaihtaneeseen lääkäriin. Valtaosa vastaajista koki taustansa lääkärinä hyödylliseksi uudessa työssä. Tärkein oppi lääkärikoulusta on yhdeksän vastaajan mukaan ollut ihmisen monimuotoisuuden tunnistaminen.

Päätelmät

Täydellinen ammatinvaihto lääkärikoulutuksen jälkeen on harvinaista. Ammatin vaihtaminen voi tapahtua milloin tahansa aktiiviuran aikana. Erikoistuminen ei takaa suurempaa motivaatiota tai tyytyväisyyttä työhön. Työelämän realiteettien ja opiskeluaikojen mielikuvien ristiriita on johtanut alanvaihtoon osalla, toisilla taas sopivan tilaisuuden tuleminen eteen.

Martti VannasPekka Louhiala

Lääkärit työskentelevät vastaanotto- tai sairaalatyön lisäksi hyvin monenlaisissa tehtävissä, joista osa on varsin kaukana perinteisestä lääkärintyöstä. Useimmiten lääkärit silloinkin säilyttävät sen identiteetin, joka heille on muodostunut koulutuksen ja uran alkuvaiheen aikana. Pieni osa…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat