Kehitysvammaneuvoloiden asiakkaiden psyykkiset ongelmat ja mielenterveyspalvelujen tarve
Kehitysvammahuollossa on tapahtunut viimeisten 20 vuoden aikana merkittävä rakennemuutos. Laitoshoitoa on supistettu ja avohuollon palveluja lisätty. Rakennemuutos on tuonut samalla esiin kehitysvammaisten mielenterveyshäiriöiden ja vaikeiden käyttäytymisongelmien yleisyyden. Tämän väestöryhmän psyykkisten häiriöiden diagnosointi on vaativa tehtävä, joka edellyttää alan erityisosaamista. Kehitysvammaneuvoloiden ja -poliklinikoiden asiakkaista Uudellamaalla ja Etelä-Hämeessä tehty tutkimus osoittaa, että kehitysvammaisten psyykkiset oireet ovat usein monisäikeisiä, minkä vuoksi moniammatillisen työryhmän tekemä arviointi on tarpeellinen. Psyykkinen oireilu voi kertoa paitsi mielenterveyshäiriöistä myös somaattisiin sairauksiin liittyvistä oireista tai reaktioista epätyydyttävään elämäntilanteeseen. Osa mielenterveyspalvelujen tarpeessa olevista kehitysvammaisista jää mahdollisesti kokonaan vaille asianmukaista tutkimusta ja hoitoa.
Kehitysvammahuollossa on toteutunut 1980- ja 1990-luvuilla merkittävä rakennemuutos. Kehitysvammalaitosten yhteenlaskettu paikkaluku oli vuonna 1982 noin 5 800 ja vuonna 1995 noin 3 600 (1,2). Vuonna 1983 psykiatrisissa sairaaloissa laskettiin olevan 1 175 sellaista kehitysvammaista, jotka eivät…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



