Keskosten tehohoidon rajat ja resurssit
Hyvin pieniä keskosia syntyy Suomessa melko vähän, mutta etenkin monisikiöisten raskauksien yleistyessä alle 1 500 gramman painoisten keskosten osuus kasvaa. Pienet keskoset lisäävät huomattavasti tehohoidon tarvetta. Yliopistosairaaloille ja joukolle keskussairaaloita tehdystä kyselystä ilmeni, että sairaalat eivät aseta keskosten tehohoidolle jyrkkiä rajoja: tehohoitoon ryhdytään, jos vastasyntynyt vaikuttaa elinkykyiseltä eli jos raskaus on kestänyt yli 22 viikkoa. Hoidon kustannuksista on vain suuntaa-antavia arvioita: alle tuhannen gramman painoisen keskosen tehohoidon on arvioitu maksavan Helsingissä lähes 200 000 markkaa tervettä eloon jäänyttä kohden. Sen lisäksi on otettava huomioon ainakin 1-2 kuukauden sairaalahoidon kustannukset. Suomalaisen keskoshoidon tuloksia pidetään kuitenkin erinomaisina, joten artikkelissa arvioidaan, ettei hoidon rajoittamiselle ole perusteita.
Suomessa syntyy vuosittain noin 65 000 lasta. Heistä yli 90 % on täysin terveitä, 0,5 % syntyy kuolleena, noin 4 % tarvitsee tehohoitoa tai tehostettua tarkkailua ja loput lapset muuta erityishoitoa syntymän jälkeen. Vuonna 1978 valmistuneessa Perinataalistatus 1975 -mietinnössä esitetyt…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



