Lehti 6: Terveydenhuolto 6/1992 vsk 47 s. 520

Kliinis-fysiologisten tutkimusten laaduntarkkailun tila huolestuttava

Kliinisen fysiologian alan tutkimukset kuuluvat arkirutiiniin sadoissa terveydenhuollon yksiköissä. Selvitykset tutkimusten laaduntarkkailusta ovat tuoneet esiin huolestuttavia puutteita niin laitteiston huollossa kuin henkilökunnan koulutuksessakin. Esimerkiksi spirometriatutkimusten laatutaso on osoittautunut kirjavaksi: laitteistojen huolto ja kalibrointi on monessa paikassa korkeintaan sattumanvaraista, ja viitearvostojakin on käytössä peräti 27 erilaista. Spirometrian laadunvalvonnasta on valmisteilla koulutusohjelma, ja samantapaisia hankkeita on vireillä myös EKG- ja verenpainemittausten laadun varmistamiseksi.

Olli Korhonen Väinö Turjanmaa

Laboratorioalojen joukkoon kuuluvan kliinisen fysiologian yksiköitä alkaa olla jo kaikissa vähintään keskussairaalatasoisissa paikoissa. Tähän alaan kuuluvia mittauksia, esimerkiksi spirometrioita, tehdään kuitenkin paljon, useissa sadoissa paikoissa ja useimmiten ilman kliinisen fysiologian…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat