Kohonneen verenpaineen lääkehoidon kustannukset – Onko erityiskorvausoikeuden aika ohi?
Lähtökohdat
Verenpainelääkkeiden hinnat ovat laskeneet rinnakkaisvalmisteiden tultua markkinoille. Verenpainelääkkeitä ostavien mutta erityiskorvausoikeuden ulkopuolella olevien potilaiden määrä on 11 vuodessa 2,5-kertaistunut. Erityiskorvausoikeuden (korvausnumero 205) piirissä olevien määrä ei sen sijaan ole juuri lisääntynyt.
Menetelmät
Kansaneläkelaitoksen (Kela) lääkeosto- ja erityiskorvausrekistereistä laskettiin komplisoitumattoman hypertension lääkehoidon kustannukset vuosina 2000, 2006 ja 2011 sekä erityiskorvaukseen oikeutetuille että niille, joilta erityiskorvausoikeus puuttui.
Tulokset
Komplisoitumattoman hypertension lääkehoidon kokonaiskustannukset ja Kelan korvauskustannukset olivat vuonna 2011 pienemmät kuin vuonna 2000, vaikka lääkehoitoa saaneiden määrä kasvoi 11 vuodessa 63 %. Potilasta kohden lasketut hypertension lääkehoidon vuotuiset kokonaiskustannukset, Kelan korvauskustannukset sekä potilaiden omakustannusosuudet laskivat tuntuvasti 11 vuoden aikana sekä erityiskorvaukseen oikeutetuilla että niillä, joilla ei ollut oikeutta erityiskorvaukseen. Yhdistelmähoitoa käyttävillä potilailla, joilla ei ollut erityiskorvausoikeutta, oli silti potilasta kohden selvästi suuremmat omakustannusosuudet kuin korvaukseen oikeutetuilla. Vähintään kolmen lääkkeen käyttäjillä ero oli 1,5-kertainen, vaikka he käyttivät noin kolmanneksen halvempia lääkkeitä kuin korvaukseen oikeutetut.
Päätelmät
Kohonneen verenpaineen lääkehoito on muuttunut edullisemmaksi sekä potilaille että Kelalle (yhteiskunnalle). Lääkekustannusten pienentymisestä huolimatta erityisesti yhdistelmälääkehoitoa käyttävät hyötyvät erityiskorvausoikeudesta taloudellisesti.
Lääkkeiden hinnat ovat laskeneet rinnakkaisvalmisteiden tultua markkinoille (1). Verenpainelääkkeitä ostavien mutta erityiskorvausoikeuden ulkopuolella olevien potilaiden määrä on 11 vuodessa 2,5-kertaistunut, mutta erityiskorvausoikeuden (korvausnumero 205) piirissä olevien määrä on lisääntynyt…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



