Lähtökohdat

Lasten ja nuorten kuolemaan johtaneiden tapaturmien väheneminen yhteen neljäsosaan vuosina 1971-1995 on turvallisuusalan hienoin saavutus Suomessa. Vastaavaa edistystä ei ole saavutettu lievempien tapaturmien osalta. Siksi on tarpeen tehostaa esimerkiksi usein lieviin seurauksiin jäävien koulutapaturmien tutkimusta. Tätä tarvetta lisää vielä tieto siitä, että lähes 40 % peruskouluista ei tiedä oppilailleen sattuneiden tapaturmien lukumäärää.

Aineisto ja menetelmät

Kysely kattoi joka kymmenennen opetushallituksen rekisterissä olleen peruskoulun. Otos poimittiin siten, että koulujen nimen mukaan aakkosjärjestyksessä olleesta rekisteristä valittiin 380 koulun osoitteet L-kirjaimesta M-kirjaimeen. Toisena menetelmänä oli tapaturmien rekisteröinti. Se tehtiin lukuvuonna 2002-2003 yhdeksässä peruskoulussa, jotka sijaitsivat Hyvinkäällä, Kouvolassa, Tampereella ja Turussa. Viidessä koulussa oli alaluokkia, kolmessa yläluokkia ja yhdessä koulussa oli sekä ala- että yläluokkia.

Tulokset

Koulut raportoivat oppilaille sattuneen yhteensä 578 tapaturmaa, mikä teki keskimäärin 4,2 tapaturmaa koulua kohti. Joka kuudennessa koulussa ei ollut sattunut lainkaan tapaturmia. Suurin raportoitu tapaturmien lukumäärä yhdessä koulussa oli 30. Alaluokilla havaittiin sattuvan enemmän tapaturmia välitunneilla, kun yläluokilla urheilutunneilla sattui enemmän tapaturmia

Päätelmät

Koulutapaturmat olivat seurauksiltaan pääosin lieviä: haavoja ja venähdyksiä. Suurin osa tapauksista pystyttiin hoitamaan koulussa joko terveydenhoitajan tai opettajan antamalla hoidolla. Vakavimmat tapaukset ohjattiin jatkohoitoon terveyskeskukseen. Toinen keskeinen jatkohoitopaikka oli hammashoitola tai -lääkäri.