Lehti 27: Terveydenhuolto 27/1992 vsk 47 s. 2521

Kulutustavaroiden kemialliset terveysvaarat

Kemikaaleja on kaikkiaan käytössä noin 300 000, ja ihminen on päivittäin kosketuksissa noin 5 000 kemikaaliin. Kulutustavarat ovat tärkeimpiä kemikaalilähteitä, ja niiden kulutus on kasvussa. Kuluttajien suojana Suomessa on paljon määräyksiä kulutustavaroiden kemiallisesta koostumuksesta. Kulutustavaroiden aiheuttamat terveyshaitat voivat olla akuutteja myrkytyksiä, kemikaalikertymien aiheuttamia pitkäaikaisvaikutuksia, kuten syöpä tai erilaisia iho-oireita, ja lääkärin olisi käytännön työssään kyettävä tunnistamaan ne.

Kulutustavaralla tarkoitetaan yksityisessä kulutuksessa käytettävää puolivalmistetta, välituotetta tai tavaran aineosia. Tuoteturvallisuuslain (914/86, 4 ) mukaan "kulutustavara on terveydelle vaarallinen, jos se rakenteessaan tai koostumuksessa olevan vian tai puutteellisuuden tai tavarasta annettujen totuudenvastaisten, harhaanjohtavien tai puutteellisten tietojen vuoksi voi aiheuttaa vamman, myrkytyksen, sairauden tai muun vaaran terveydelle."

Kulutustavarat ovat ihmisen elinympäristössään käyttämiä tuotteita, kuten kosmetiikka, lasten lelut, kodin taloustarvikkeet (astiat ja ruokailuvälineet), kodin paperituotteet, pesuaineet, tekstiilit, korut sekä sanoma- ja kuvalehdet.

Ainekohtaisia määräyksiä raja-arvoineen meillä on kosmetiikasta, tekstiileistä, leluista ja astioista. Viranomaisilla on kuitenkin mahdollisuus kieltää terveydelle haitallinen tuote tuoteturvallisuuslain nojalla, vaikka raja-arvoja ei olisikaan.

Eeva-Liisa Sainio Matti Hannuksela Riitta Jolanki Lasse Kanerva Leena Partanen

VIRANOMAISVALVONTA JA LAINSÄÄDÄNTÖ … Suomessa kulutustavaroiden kemiallisia terveysvaaroja valvoo kauppa- ja teollisuusministeriön alainen kuluttajavirasto, joka tarvittaessa voi pyytää asiantuntijalausuntoa terveysviranomaisilta. Paikallistasolla valvontaa harjoittavat kunnalliset…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat