Kyllä kansa tietää... Väestön arvioita terveyspalveluista Kanta-Hämeessä
Lähtökohdat
Kanta-Hämeen väestötutkimuksessa selvitettiin terveyspalvelujen käyttöä ja niistä saatuja kokemuksia, hoitoon pääsyä ja tuloksellisuutta sekä palvelujen kehittämistarpeita.
Menetelmät
Tiedonkeruu toteutettiin puhelinhaastattelulla, jota täydennettiin postikyselyllä. Tutkimusjoukko, 2 600 haastateltavaa, valittiin satunnaisotannalla väestörekisteristä kuntien 15 vuotta täyttäneestä väestöstä. Vastausprosentti oli 67.
Tulokset
Eri tyyppisiä lääkäripalveluja oli edeltäneen vuoden aikana käyttänyt vähintään kerran 82 % vastanneista. Yksinomaan terveyskeskuspalveluja oli käyttänyt 26 %. Lääkärissä oli käyty vuoden aikana keskimäärin 3,7 kertaa. Ensi yrittämällä puhelinyhteyden ajanvaraukseen arvioi saaneensa joka kolmas vastanneista. Lääkärin vastaanotolle pääsy yhteydenotosta kesti keskimäärin 3,3 päivää. Kaksi kolmesta (72 %) koki käynnistä olleen hyötyä hyvän hoitotuloksen muodossa. Äkillisesti sairastuneista 3 % ohjattiin keskussairaalaan.
Päätelmät
Lääkäripalvelujen peittävyys oli erittäin hyvä. Hoitoon pääsy vaihteli kunnittain huomattavasti. Yleisestä käsityksestä poiketen vastaanotoille ei ollut pitkiä jonoja. Hoitosuhteiden laatu vaikutti olevan hyvällä tasolla ja käynnit koettiin hyödyllisiksi.
Hämeenlinnan seudulla syksyllä 2002 käynnistyneessä palvelurakennehankkeessa (1,2) on kartoitettu seudun sosiaali- ja terveyspalvelujen rakennetta, palvelujen saantia ja hoitoon pääsyä terveydenhuollon ammattilaisten sekä kuntien virkamies- ja luottamushenkilöjohdon näkökulmasta. Hankkeen toisessa…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



