Lähtökohdat

Kuntien palveluksessa olevan henkilöstön sairauspoissaolot lisääntyivät 1990-luvulla. Myös sairaalahenkilöstön, erityisesti lääkäreiden, pitkät sairauslomat lisääntyivät. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, onko nouseva trendi jatkunut 2000-luvulla kysyen erityisesti, poikkeaako poissaolojen kehitys terveydenhuollossa muista kunta-alan sektoreista ja ovatko työelämässä 2000-luvun alussa koetut muutokset heijastuneet terveyssektorin, erityisesti lääkäreiden, sairauspoissaoloihin.

Menetelmät

Rekisteritietoihin perustuvassa tutkimuksessa analysoitiin 4 542 lääkärin, 14 559 sairaanhoitajan ja 77 517 muun kunta-alan työntekijän lyhyitä ja pitkiä sairauslomia vuosina 2000-2004.

Tulokset

Lääkäreiden sairauspoissaolot pysyivät samalla matalla tasolla koko tarkasteluajanjakson ajan. Kunnissa työskentelevillä lääkäreillä oli sekä lyhyitä että pitkiä sairauslomia enemmän kuin sairaanhoitopiirien lääkäreillä. Sairaanhoitajien sairauspoissaolot lisääntyivät vuoteen 2003 asti, jonka jälkeen ne kääntyivät laskuun. Tämä vastasi kunta-alan yleistä kehitystä naisilla. Tulokset eivät selity muutoksilla henkilöstön sukupuoli-, ikä- ja työsuhderakenteessa, sillä aikatrendit säilyivät näiden tekijöiden vakioimisen jälkeenkin.

Päätelmät

Julkiseen sektoriin kohdistuvista muutospaineista huolimatta kunta-alan sairauspoissaolojen lisääntyminen on hidastunut ja mahdollisesti taittumassa 2000-luvulla. Terveydenhuollon sairauspoissaolokehitys ei poikkea olennaisesti muista sektoreista. Lääkäreiden matala ja vakaa poissaolotaso voidaan tulkita merkiksi siitä, että ammattikunnan perusjoukon sitoutuminen työhönsä ja kuntatyönantajan palvelukseen ei ole heikentymässä.