Lehti 23: Terveydenhuolto 23/2004 vsk 59 s. 2409 - 2412

Lääkäri työkyvyn arvioijana

Työkykykäsite on viimeisen 10 vuoden aikana uusien näkökulmien vuoksi käynyt lääkärin työn kannalta epäselväksi. Lääkäreinä emme voi unohtaa yksilön työkyvyn arviointia.

Lääkärin tulee osata arvioida potilaansa työkykyä lääketieteellisen ja tasapainomallin mukaisesti ja hänen tulee myös ymmärtää, että työkyky muodostuu yksilön ja hänen yhteisöjensä sekä työnsä muodostamassa systeemissä. Usein on kysymys eri teoreettisten mallien yhdistelmästä.

Ehdotamme, että rajoitetaan työkykykäsite käytettäväksi vain niihin tapauksiin, joissa tarkoitetaan asiakkaan yksilöllistä työkykyä. Työhyvinvoinnin tukeminen tai mahdollistaminen on kyseessä silloin, kun puhutaan työpaikoilla tehtävästä kehittämistyöstä.

Raija Kerätär - Hannu Virokannas

Suomessa tehdään terveydenhuollossa vuosittain yli puolitoista miljoonaa työkyvyn arviointia. Näistä suurin osa, yli 990000, tehdään erilaisissa työikäisten terveystarkastuksissa (1). Näiden lisäksi lausunto Kelan sairauspäivärahaa varten kirjoitetaan noin 320 000 suomalaiselle joka vuosi (2)…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat