Lehti 22: Terveydenhuolto 22/2011 vsk 66 s. 1841 - 1845

Läpimurtomallilla terveyshyötyä tuottamaan

- Läpimurtomalli on terveydenhuollon käytäntöjen ja tulosten parantamisen menetelmä ja pedagoginen rakenne. Kehittämiskohteeksi valitaan potilaan hoidon kannalta olennainen toimintatapa, jonka terveyshyödystä ja nykyistä laadukkaammasta toteuttamisesta on näyttöä.

- Moniammatilliset tiimit eri organisaatioista kokoontuvat 3-5 kertaa vajaan vuoden aikana työpajoihin, vertailevat tuloksiaan ja oppivat toisiltaan. Muutosprosessin ohjaajina toimivat menetelmän asiantuntijat eli mahdollistajat.

- Suomessa mallia on sovellettu kahdessa perusterveydenhuollon hankkeessa, joissa kehitetään lääkitystiedon kirjaamista ja tiedonkulkua sekä terveyskeskuksen vastaanottoaikojen saatavuutta.

- Läpimurtotyöskentelyn menestys perustuu selkeään rakenteeseen, systemaattisuuteen, vertaisoppimiseen ja laadun jatkuvan parantamisen työvälineiden käyttöön. Menetelmän avulla terveydenhuollon ammattilaiset oppivat itse kehittämään omaa työtään.

Tuula HeinänenTaina MäntyrantaSusanna MaijanenMinna Kaila

Terveydenhuollon kehittäjät ovat aktiivisesti etsineet keinoja hyvien käytäntöjen tehokkaaseen levittämiseen ja sitä kautta nopeiden systeemitason muutosten aikaansaamiseen. Yksi menetelmä, josta on osoitettu selviä tuloksia arjen kehittämistyössä, on läpimurtotyöskentely (breakthrough…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat