Ministeri Maija Perho: Suomi maailman tasa-arvoisimpia maita, vaikka sosiaalimenomme alle EU:n keskitason
Suomen sosiaaliturva on laaja ja kattava, vaikka sosiaalimenojemme BKT-suhde oli vuonna 1998 alle EU-maiden keskitason. Vuonna 2001 sosiaalimenojemme BKT- osuuden arvioidaan pienenevän edelleen, 24 prosenttiin. Tällöin olemme samalla tasolla kuin vuonna 1990, vaikka työllisyysasteemme on nyt 7 prosenttia pienempi, työttömiä on kolminkertainen määrä ja vanhuuseläkettä saavia henkilöitä 120 000 enemmän kuin 1990.
-Kansantalouden kasvun myötä kuntatalouden tilanne on kohentunut, mutta se ei näy kuntapalveluissa. Suomen sosiaalimenot suhteutettuina bruttokansantuotteeseen olivat vuonna 1998 alle EU-maiden keskitason, ja BKT-osuus on tämän jälkeen pienentynyt edelleen. Terveydenhuoltomme kokonaismenot…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



