Miten lasten astmaa hoidetaan Suomessa?
Lähtökohdat
Astma on lasten tavallisin krooninen diagnoosi. Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida lasten astman vaikeutta ja sen hoitoa.
Menetelmät
Tiedot saatiin kahdesta kyselytutkimuksesta. Lasten erikoissairaanhoidon astmavastuulääkäreille tehtiin kysely toukokuussa 2000, jossa kerättiin tiedot 1 377 lapsen astman hoidosta. Toinen lähde oli kahdesti toteutettu Astmabarometri-tutkimus, jossa apteekissa astmalääkkeitä ostaneet täyttivät kyselylomakkeen. Tähän tutkimukseen saatiin tiedot vuodelta 2001 yhteensä 428 lapsesta.
Tulokset
Kummankin selvityksen perusteella astma pysyy lieväoireisena pääosalla (70-80 %) hengitettävää kortikosteroidia käyttävistä lapsista. Sairaalahoitoa tarvitsi edeltävänä vuonna lastenlääkärikyselyn mukaan vain 7 prosenttia lapsista.
Päätelmät
Suuri osa näistä lapsista voisi mahdollisesti olla perusterveydenhuollon lääkärin seurannassa päinvastoin kuin valtakunnallinen Astmaohjelma ohjaa. Suuren potilasmäärän vuoksi vastuun siirto perusterveydenhuoltoon onkin jo käynnissä.
Astma on lasten tavallisimpia pitkäaikaisdiagnooseja niin Suomessa kuin muuallakin. Kyselytutkimusten mukaan noin viisi prosenttia lapsista sairastaa lääkärin toteamaa astmaa, ja yhtä suurella osuudella on astmaan viittaavia oireita ilman astmadiagnoosia (1,2). Kelan rekisteritietojen mukaan vähän…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



