Lehti 13: Terveydenhuolto 13/1996 vsk 51 s. 1461

Normiohjauksen väheneminen, lama ja terveyskasvatuksen järjestämistä koskevat muutokset terveyskeskuksissa

Terveyskasvatusta kehitettiin terveyskeskuksissa 1970- ja 1980-luvuilla keskushallinnon normiohjauksessa. Kunnallisten terveyspalvelujen järjestämistä koskeva valtionhallinnon normiohjaus purettiin 1990-luvun alussa. Kuntien oman päätösvallan kasvu osuu samaan ajanjaksoon rinnan laman aiheuttamien talousvaikeuksien kanssa. Terveyskasvatuksen järjestämisessä suurimmat muutokset näyttävät tapahtuneen väestötason terveyskasvatuksen toimintaedellytyksien vähenemisenä. Sen sijaan yksilöihin kohdistuvien terveystarkastusten ja seulontojen määrät ovat pysyneet ennallaan.

Seppo MiilunpaloJukka Laitakari

Kansanterveyslaki (1972) velvoittaa kuntia järjestämään terveyskasvatusta, kunnan asukkaiden terveystarkastuksia ja muita väestön terveyden ylläpitoon ja edistämiseen tähtääviä toimia. Valtioneuvoston hyväksymät terveyspoliittiset tavoiteohjelmat (1,2) ja toimintasuunnitelmat korostavat sairauksia…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat