Ohjaajien kokemukset vanhemmuusohjelmasta ja sen hyödyistä
Lähtökohdat
Lasten käytöshäiriöt ovat yleisiä, ja niillä on huono ennuste. Sosiaaliseen oppimiseen ja kognitiivis-behavioraaliseen teoriaan perustuvat ryhmämuotoiset vanhemmuusohjelmat on useissa kansainvälisissä tutkimuksissa todettu vaikuttaviksi lasten käytösongelmien ja häiriöiden hoidossa. Tämän selvityksen tarkoituksena oli kartoittaa Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusohjelman levinneisyyttä ja ammattilaisten näkemyksiä menetelmän soveltuvuudesta ja hyödyllisyydestä Suomessa.
Menetelmät
Selvitystä varten hankittiin tieto Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmän ohjaajakursseille vuosina 2006–14 osallistuneista ja lähetettiin kyselylomake 85:lle ryhmiä ohjanneelle henkilölle. Lomake sisälsi monivalinta- ja avokysymyksiä ja oli muokattu Suomen olosuhteisiin sopivaksi vastaavasta walesilaisesta arviointilomakkeesta.
Tulokset
Selvityksen kohteena oleva menetelmä on levinnyt Suomessa lähinnä Etelä-Suomen kaupunkeihin. Menetelmää käyttäneet ammattilaiset pitivät sitä hyödyllisenä ja Suomeen soveltuvana. Vaikuttaa siltä, että menetelmä on juurtunut hyvin niihin toimipisteisiin, joissa se on otettu käyttöön.
Päätelmät
Lasten käytöshäiriöiden hoitoon on näyttöön perustuvia psykososiaalisia interventioita, mutta tukea tarvitsevat ovat eriarvoisessa asemassa niihin pääsyssä. Suomessa tulisi organisoida psykososiaalisten hoitomuotojen koulutus, menetelmien edellyttämien materiaalien saanti ja käytön tuki niin, että lapset, nuoret ja perheet pääsisivät vaikuttavan tuen ja hoidon piiriin tasapuolisesti.
Käytöshäiriö on lapsuus- tai nuoruusiässä alkava, ikäkauteen sopimaton pitkäkestoinen ja toistuva epäsosiaalinen käyttäytymistapa, joka rikkoo muiden perusoikeuksia ja ikäkauteen kuuluvia sosiaalisia normeja. Käytöshäiriölle on ominaista pitkäkestoinen (6 kk tai enemmän), toistuva tai alituinen…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



