Lehti 3: Terveydenhuolto 3/2006 vsk 61 s. 205 - 209

Onko hoitopaikalla väliä? Lonkan ja polven tekonivelleikkaukseen jonottavien potilaiden halukkuus hoitoon toisessa sairaalassa

Lähtökohdat

Kiireettömän hoidon määräaikojen soveltaminen ei ole käynnistynyt ongelmitta; esimerkiksi osa potilaista on kieltäytynyt tarjotusta hoidosta toisella paikkakunnalla. Selvitimme lonkan ja polven tekonivelleikkaukseen jonottavien potilaiden terveyteen liittyvää elämänlaatua ja halukkuutta leikkaukseen toisessa sairaalassa.

Menetelmät

Tutkimukseen rekrytoitiin 763 potilasta kahdesta sairaanhoitopiiristä. Aineisto kerättiin potilaille jonoon laittamisen yhteydessä jaetulla kyselylomakkeella.

Tulokset

Vastanneista kolmannes oli halukas vaihtamaan sairaalaa, mikäli odotusaika olisi lyhentynyt. Lonkkapotilaat olivat polvipotilaita halukkaampia vaihtamaan sairaalaa. Halukkaat olivat kivuliaampia, ja heidän ahdistuneisuuttaan mittaava 15D-lukema oli alhaisempi kuin vaihtoon haluttomilla.

Päätelmät

Potilaalle hoito tutussa sairaalassa voi olla jopa odotusaikaa tärkeämpi, varsinkin jos kyseessä on keskimääräistä hyväkuntoisempi potilas. Olennaista onkin löytää huonokuntoisimmat jonottajat. Geneeriset, vertailevat mittarit, kuten 15D, ovat yksi väline jonottavien potilaiden elämänlaadun mittaamiseksi.

Johanna HirvonenMarja BlomUlla Tuominen

Maaliskuun alussa voimaan tulleita lakimuutoksia hoidon saatavuuden parantamiseksi edelsi valmistelutyö, jonka tavoitteena oli taata tasapuolinen hoitoon pääsy potilaan asuinpaikasta riippumatta. Terveyspoliittista legitimiteettiä odotusaikojen rajaamiselle ovat antaneet Suomen kansainvälisestikin…

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat