Puolet eläkeläislääkäreistä jatkaa työntekoa
Lääkärien työolot ja terveys 2010 -jatkotutkimuksen tuloksia
Lähtökohdat
Yhä suuremmat lääkäri-ikäluokat jäävät eläkkeelle lähivuosina. Nykyinen erikoislääkärikoulutus ei riitä korvaamaan eläkepoistumaa kaikilla erikoisaloilla. Lääkärien on mahdollista jatkaa potilastyössä myös eläkkeelle jäämisen jälkeen. Eläkkeellä olevien lääkärien työskentelyn yleisyyttä ja siihen liittyviä tekijöitä ei ole juurikaan tutkittu.
Menetelmät
Aineisto kerättiin alle 70-vuotiaille, Suomessa asuville lääkäreille kohdistetulla verkko- ja postikyselyllä loppuvuodesta 2010. Tutkimuslomake lähetettiin 7 000 lääkärille, joista 3 782 vastasi (54 %). Tutkimusaineisto on perusjoukkoa edustava. Artikkelissa verrataan kokoaikaisella eläkkeellä edelleen työskenteleviä lääkäreitä (n = 213) ei-työskenteleviin eläkeläisiin (n = 225) sekä työikäisiin työssä oleviin lääkäreihin (n = 3 131).
Tulokset
Tutkimukseen vastanneista, eläkkeellä olevista alle 70-vuotiaista lääkäreistä noin puolet (49 %) ilmoitti edelleen työskentelevänsä. He olivat valtaosin miehiä (72 %), erikoistuneita (92 %) ja työskentelivät useimmiten yksityisellä sektorilla (66 %). He arvioivat terveytensä ja työkykynsä paremmaksi kuin työelämästä poisjääneet ikätoverinsa. Eläkeläisryhmien välillä ei ollut eroa iän, univaikeuksien, siviilisäädyn tai kotona asuvien lasten suhteen. Lääkärin myönteisellä elämänasenteella ja eläkkeellä työskentelyllä ei ollut yhteyttä keskenään.
Päätelmät
Eläkkeellä työskentely on lääkäreille tyypillistä. Syyt siihen löytyvät oman terveydentilan ja koetun työkyvyn lisäksi työhön liittyvistä tekijöistä. Työskentelyä jatkavat eläkeläiset ovat tyytyväisempiä työhönsä kuin työikäiset kollegansa keskimäärin. Työhyvinvointia parantamalla voidaan edistää työurien pitenemistä ja eläkkeellä työskentelyä, mikä vaikuttaa myös lääkärityövoiman riittävyyteen tulevaisuudessa.
Lääkärien työolot ja terveys -tutkimuksen tavoitteena on laajasti selvittää ja seurata työn psykososiaalisten riskitekijöiden vaikutuksia lääkärien terveyteen, hyvinvointiin ja työssä jaksamiseen. Tässä artikkelissa kuvaamme vuonna 2010 kerätyn aineiston tiedonkeruuta ja arvioimme tutkimusaineiston…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



